CNBC: Ranska väittää Syyrian valehtelevan tulitauosta
Ranskan mukaan Syyria ei ole ryhtynyt toimeenpanemaan YK:n erityislähettilään Kofi Annanin rauhansuunnitelmaa, vaikka maan hallitus niin väittää. Asiasta kertoo CNBC. Ranska haluaa, että YK:n turvallisuusneuvosto ja G8-maat käsittelevät asiaa tällä viikolla.
Jos rauhansuunnitelma etenee, maan nousulla on edessään pitkä tie. Talouden ja yhteiskunnan rakentaminen uudelleen vie aikaa.
Syyria väitti aiemmin tänään aloittaneensa YK:n erityislähettilään Kofi Annanin rauhansuunnitelman toimeenpanemisen. Syyrian ulkoministerin mukaan hallituksen joukot olisivat jo vetäytyneet joistakin osista Syyriaa.
Lisää ehtoja
Syyrian hallitukselta
Annanin rauhansuunnitelman mukaan hallituksen joukkojen pitäisi vetäytyä asutuskeskuksista vielä tänään. Syyria sanoo haluavansa Annanilta vielä vakuutuksen siitä, että hallitusta vastaan taistelevat kapinalliset sitoutuvat tulitaukoon.
Rauhansuunnitelman mukaan kaikkien sotatoimien pitäisi loppua ylihuomenna.
Kofi Annan on aloittanut tänään vierailunsa Syyrian ja Turkin rajalla sijaitseviin pakolaisleireihin.












