Kirjaudu ▼
 

Sihteerit ovat nyt muotia – kiitos tv-sarjan

Ville Männikkö / Lehtikuva
Sihteerit ovat nyt muotia – kiitos tv-sarjan
Yhdysvalloissa tutkijat ihmettelevät työpaikkailmoitusten muuttuvaa muotia. Selitystä haetaan manhattanilaisen mainostoimiston menoa kuvaavasta draamasarjasta Mad Men, kirjoittaa Business News Daily.
6.4.2012 15:23
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Mad Menin vaikutus maailmalla ei tunnu ainoastaan viskinkulutuksessa.  Sarja on nostanut muotiin myös sihteerit.

Sihteerin töitä on toki tehty koko ajan, mutta viime vuosikymmeninä nimikkeenä on suosittu esimerkiksi johdon assistenttia. 

– Nimike sihteeri alkoi mennä muodista toisen maailmansodan jälkeen, viestinnän asiantuntija Ray Weikal Yhdysvaltain hallinnon työntekijöiden liitosta IAAP:sta sanoo Business News Dailylle.

Weikalin mukana 1950–1970-luvuilla naiset halusivat titteleitä, jotka ilmentäisivät heidän asemaansa työyhteisön tasaveroisina jäseninä.

Nyt mieltymykset näyttävät muuttuneen. IAAP:n tutkimuksen mukaan työpaikkailmoituksissa on viimeisen kahden vuoden aikana alettu taas hakea sihteerejä.

Tutkijat eivät ole keksineet ilmiölle muuta selitystä kuin 1960-luvulle sijoittuvan Mad Menin aikaansaaman nostalgian.

∇ Mainos ∇
6.4.2012 15:23
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Ray Weikal
Lisää Aiheesta

Kommentit (23)


Anonyymi
Ainakin julkisella puolella erilaiset sihteerinimikkeeliset on niitä, jotka itse asiasta tietää.
Päälliköt vaan hallinnoi.
Anonyymi: uguli 6.4.2012 21:44

Anonyymi
Voisko joku kertoa minkä takia ketään ei saisi kutsua sihteeriksi vaan kaikki haluavat olla assistentteja. Ensimmäinen mielikuva itselle tulee että assistentti assisteeraa toisen apuna ja sihteerillä on omat duuninsa jotka tekee itsenäisesti.

Onko toi sihteeri nimike jollain lailla halventava kun sitä ei sovi käyttää?


Asia muuttuu kun on johdon assistentti. Luodaan mielikuva ettei ole vain yhden pomon sihteeri, vaan koko johdon oikea käsi.
Anonyymi: 1 6.4.2012 22:19

Anonyymi
Ammattitaitoisia sihteereitä on vaikea löytää. Assistentit ovat koulutukseltaan varsin sekalaista väkeä mutta palkkaaminen on paljon helpompaa. Siksi heitä on enemmän vaikka tehokkaille sihteereille olisi kyllä käyttöä.
Anonyymi: Jupe 6.4.2012 22:28

Anonyymi
Sihteerin paneminen se vasta muotia onkin.
Anonyymi: Kustu Pylli 6.4.2012 22:47

Anonyymi
MadMen..mikä se on? Jääköhän elämässä paljonkin paitsi,kun ei ole mitään käsitystä nimenomaisesta sarjasta.?
Anonyymi: media sucks 7.4.2012 1:13

Anonyymi
Assistentti on professorin alaisuudessa toimiva, yleensä lisensiaattitasoinen nuorempi tutkija, joka väitöskirjansa ohessa tekee myös opetustöitä ja opiskelijoiden ohjausta ja tuuraa professoria.

Sihteeri puolestaan hoitelee proferssorin ja assistentin juoksevia asioita.
Anonyymi: Jöde Jönsson 7.4.2012 1:22

Anonyymi
Sihteerin paneminen se vasta muotia onkin.

Muistan yhden pomon, joka luimisteli nurkkien takana silmä mustana ja sormet hissin oven väliin jääneinä.
Säälipisteitä ei edes tullut.
Anonyymi: Lerpahti siihen 7.4.2012 1:51

Anonyymi
Jenkit ei oo tajunnu vieläkään et alamäki jatkuu loputtomiin. Ylisuuri valtio ilman mitään todellisuutta joutuu kovan paikan eteen.
Anonyymi: Syökää sikaa sano um 7.4.2012 2:36

Anonyymi
Kumpiko on parempi:

a) sihteeri, joka osaa hyvin oman hommansa, tekee esim. matkavaraukset viidessä minuutissa hintaan 20?/h

b) insinööri, joka tappelee ensin 10 minuuttia matkavarausjärjestelmän kanssa ja opiskelee sen käyttöä toiset 10 minuuttia ja lopulta yrittää saada matkaliput paperille 40?/h.
Anonyymi: Rekku 7.4.2012 8:56

Anonyymi
Suomessa on valtiosihteerit muotia. Heidan lukumaaransa tuplaantuu kokoomuksen ollessa vallassa.

Hyvia veronmaksajia isoista tuloistaan!


Sihteeriuutisesta ajattelin että niin pöljää ei olekaan että tästä alkaisi vääntämään kokoomusvastaista kommenttia.
Anonyymi: Olin väärässä 7.4.2012 10:38
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

20:24 EU-lehti sutkautti aprillipilan sotalaivoista – meni täydestä Venäjällä
19:27 Näin laiskojako olemme? Kotitarpeita voi nyt tilata yhdellä napilla
19:05 Nyt se on virallista: Neste Oilin nimi muuttuu
19:02 Kreikkalaiset talonvaltaajat vaativat vapautta marxistiterroristeille
18:45 Suomalaisen karkotus Venäjältä yllätti: "Leuka loksahti hyvin alas"
17:57 Digitoday Fani teki Super Mario -pelin – Nintendo ei fanittanut
17:32 Suomen laivaliikennettä uhannut lakko peruuntuu
17:28 Ilta-Sanomat Stubb tapasi yllättäen Hodorkovskin
17:09 Katso, miten vauraita ikätoverisi ovat
17:06 Kupla on Fivalle hankala sana – varoa kannattaa silti
16:30 Buffett: Kreikan euroero ei välttämättä huono asia
16:24 Enemmistö tuomitsee jäänmurtajien tukilakot
15:59 Maailmanpankilta synkkä ennuste Venäjälle
15:20 Viranomainen varoittaa lyhennysvapaan riskistä
15:14 Sisäpiiri paljastaa: Olkiluodon miljardiriita voi pian ratketa
15:09 Stubb: "Tilanne on vakava"
14:59 Ilta-Sanomat Kreml kommentoi Seppo Remeksen karkotusta: ”Kuka hän on?”
14:59 Fortum ja Nokia painavat Helsingin indeksejä
14:53 Ladalla tunnelin päässä valoa? Myynti +16 %
14:28 Pähkinäraivoaja katuu ja anoo lievempää rangaistusta
14:16 Digitoday Suomalainen löysi kriittisen aukon Firefoxista
14:09 EKP:n kattoterassi avaa ovensa kaikelle kansalle – ravintolan nimi hykerryttää
14:03 Uutiskommentti Kaksi keynesiläistä vastaan monetaristit
13:33 Vastaääni leikkaajille – tutkijat ehdottavat täyskäännöstä
13:26 Vanhoista nyrkkisäännöistä voi olla haittaa työnhaussa
13:01 Digitoday HERE Kitty, Ms-dos-Lumia, todiste Voimasta... Mikäs päivä tänään olikaan?
12:53 Digitoday Helppo pääsy järjestelmiin hätkähdytti Suomessa – mikä on tilanne nyt?
12:26 Miljardööri puolustaa potkuja – "osa kapitalismia"
12:05 HS: Hallitus kriisikokoukseen jäänmurtajien lakkouhan vuoksi
11:40 "On saivartelua, onko se Suomen koko meriliikenne"
Asiakastieto

Yhteistyössä