IMF: Espanjalla edessä ankaria haasteita
Markkinoiden tunnelma pysyy volatiilina. Tämä edellyttää uudistusten jatkamista. Näin sanoi kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tiedottaja Gerry Rice tänään Washingtonissa.
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy sanoi eilen, että Espanjan tilanne on "äärimmäisen vaikea" ja viestitti, että budjettileikkaukset ovat vähemmän tuskallisia kuin mitä mahdollinen pelastusohjelma olisi.
Espanjaan kohdistuvat huolet saivat eilen uutta tuulta myös vaatimattomasti sujuneen lainahuutokaupan myötä. Espanja myi valtionvelkaa noin 2,6 miljardilla eurolla, mikä jäi tavoitehaarukan alapäähän. Myös lainakustannukset nousivat.
Espanjan hallitus antoi eduskunnalle tällä viikolla esityksensä kuluvan vuoden budjetista, jossa luvataan yli 27 miljardin eron säästöjä budjettivajeen supistamiseksi. Espanjan budjettialijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen oli viime vuonna 8,5 prosenttia. Hallituksen tavoitteena on painaa alijäämäsuhde 5,3 prosenttiin tänä vuonna.
– Meidän on arvioitava sen yksityiskohtia, mutta voimme kiinnittää huomiota siihen kuinka tärkeää on sitoutua uuteen tavoitteeseen, ei vain keskushallinnon tasolla vaan myös alueellisella tasolla, Rice sanoi.
Hän kommentoi myös Unkarin tilannetta sanoen, että hallituksen edustajien on otettava tuntuvia askeleita makrotalouden tasapainon saavuttamiseksi. Huoli Unkarin keskuspankin itsenäisyydestä on estänyt IMF:ää neuvottelemasta maalle myönnettävästä tukilainasta,
– Keskustelut jatkuvat ja tässä vaiheessa meillä ei ole mitään päivämäärää mahdollisten uusien neuvottelujen aloittamiseksi, Rice sanoi.











