Kirjaudu ▼
 

Itsemurha Kreikan parlamentin edessä – syynä velat

EPA
Itsemurha Kreikan parlamentin edessä – syynä velat
Eläkkeellä oleva kreikkalaismies päätyi äärimmäiseen ratkaisuun velkaongelmiensa takia – itsemurhaan keskellä Ateenan parlamenttiaukiota.
Reuters
4.4.2012 15:57
46

Kreikkalaisten talousahdinko johti surulliseen välikohtaukseen tänään pääkaupungin Ateenan keskustassa. Eläkkeellä ollut 77-vuotias farmaseutti ampui itsensä keskellä Syntagman parlamenttiaukiota.

Ennen tekoa miehen kerrotiin huutaneen paikalle olleille ihmisille, että raskaat velat ajavat hänet itsemurhaan. Poliisin mukaan miehen taskusta löytyi viesti, jossa syytettiin poliitikkoja ja talousahdinkoa tilanteesta.

Kreikan velkakriisi on lisännyt itsemurhien määrää maassa. Vime vuonna hallitus kertoi, että niiden määrä on kasvanut 40 prosenttia kahden edellisen vuoden aikana.

Moni kreikkalainen on jäänyt työttömäksi ja vielä paljon useampi painiskelee pienenevien eläkkeiden ja palkkatulojen kanssa.

Viestissä mies kertoi, että hän haluaa päättää päivänsä arvokkaasti mieluummin kuin päätyä etsimään ruokaa jätteiden seasta. Kreikan television mukaan mies huusi myös, ettei halua jättää velkojaan lapsilleen.

∇ Mainos ∇
Tagit velkakriisi
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (46)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Niin, eikö Kreikalle voisi nyt kuitenkin suoda sen oman valuutan ja oman valuutta-alueen.
Nimetön 4.4.2012 16:03

Anonyymi
Miehen olisi pitänyt kuulla ja sisäistää keynesiläisten nobelistien armon sanoma. Velkaa ei ole tarkoitettukaan maksettavaksi. Kevyin mielin voivatkin valtiot ja yksityiset ottaa aina vaan enemmän velkaa. Mitään velkakriisiä ei ole olemassakaan, mitä ei voitaisi ratkaista lisävelalla.
Keskuspankkien tehtä 4.4.2012 16:03

Anonyymi
RIP
Huumori kaukana... 4.4.2012 16:04

Anonyymi
Greece you are always in our mind. You'll need own currency! And You need it asap!
Nimetön 4.4.2012 16:04

Anonyymi
Mitä sanoo Olli Rehn, onko omatunto puhdas?
Nimetön 4.4.2012 16:09

Anonyymi
Väärin tapettu. Itsemurha kannattaisi tehdä aina poliitikon tai virkamiehen läsnäollessa.
Nimetön 4.4.2012 16:13

Anonyymi
Meillä kabineteissa hyvä akustointi, ei tämmöiset häiritse.
Olli 4.4.2012 16:14

Anonyymi
Pankit eivät päästä Kreikkaa velkaorjuudesta.
Drakma käy vasta kun pankkien saatavat on täysimääräisesti siirretty veronmaksajille.

Se on vastuullisuutta.
Absoluuttinen fakta 4.4.2012 16:22

Anonyymi
Halausin kysyä seuraavilta henkilöiltä; Katainen, O Rehn, Lipponen, Kiviniemi ja Urpilainen. Onko nyt hyvä mieli kun Kreikka ajettu sisällisodan partaalle?
P Lipposen ja E Ahon 4.4.2012 16:27

Anonyymi
Jos tuohon ajautuu, kannattaa viedä syylliset mukana.
XP 4.4.2012 16:32
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä