Kirjaudu ▼
 

USA:n yksityinen kulutus virkeää helmikuussa

Yhdysvaltain taloudelle elintärkeä yksityinen kulutus kasvoi odotuksia enemmän helmikuussa. Sen sijaan tulojen kasvu jäi odotuksista.
Bloomberg
30.3.2012 15:48
1

Kulutus kasvoi nyt eniten sitten viime heinäkuun. Ekonomistien mukaan yksityistä kulutusta pönkitti työttömyyden väheneminen, mutta jatkossa polttoainekustannusten nousu on uhkana.

Yhdysvaltain kauppaministeriön tänään julkistamien tietojen mukaan yksityinen kulutus kasvoi helmikuussa 0,8 prosenttia tammikuusta, kun ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin keräämien ennusteiden perusteella odottaneet 0,6 prosentin kasvua.

Yhdysvaltalaisten tulot kasvoivat 0,2 prosenttia tammikuusta, kun odotuksissa oli 0,4 prosentin kasvu.

Tammikuussa kulutus kasvoi tarkistettuna 0,4 prosenttia ja tulot 0,2 prosenttia joulukuusta. Aiemmin kasvuksi oli kerrottu 0,2 ja 0,3 prosenttia

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (1)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
siis polttoaineiden hinta nousi tuon, selitä miten se voi nostaa osakkeiden tai kiinteistöjen arvoa, jos osaat lupaan selittää sinulle maailmanakaikkeuden arvoituksen, tuollainen luku vie normaalijärkesen hämmenyksen tilaan, jos kulutus 0.9 ylös ja tulot riittivät vain 0,2 korotukseen, jonnekin ei rahaa riittänyt , näiltä apinoilta puuttu selvästi joitan
kuka kertois sen hei 30.3.2012 17:00
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä