Kirjaudu ▼
 

Kuluttajien talousluottamus parani yllättäen USA:ssa

Andrew Harrer/Bloomberg News
Kuluttajien talousluottamus parani yllättäen USA:ssa
Yhdysvaltain kuluttajien talousluottamus parani yllättäen maaliskuussa. Näin kertoo luottamusta mittaava Michiganin yliopiston indeksi, jonka tarkistettu lukema kuluvalta kuulta julkistettiin tänään.
Bloomberg
30.3.2012 17:13
0

Luottamusindeksi nousi 76,2:een helmikuun 75,3:sta. Uutistoimisto Bloombergin keräämän mediaaniennusteen perusteella ekonomistit odottivat indeksin jäävän 74,5:een.Alustavaksi lukemaksi oli kerrottu 74,3, jota siis tarkistettiin ylöspäin.

Kuluttajien luottamuksen nykytilaa kuvaava indeksi nousi 86,0:een helmikuun 83,0:sta. Lähiajan odotuksia peilaava indeksi luisui sen sijaan 69,8:aan 70,3:sta.

Michigan-indeksin alustavaa lukemaa varten haastatellaan noin 300:aa kotitaloutta. Lopullinen lukema perustuu hieman suurempaan otokseen eli 500 kotitalouden haastatteluun.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä