Kampanjakone Sarkozy käynnisti moottorit
Viime viikolla virallisesti ehdokkuutensa julkistanut Sarkozy täytti salit Annecyssa, Marseillessa ja Lillessä.
Kaukana päävastustajansa, sosialistien François Hollanden takana kannatusmittauksissa oleva Sarkozy puhkui arvioiden mukaan samanlaista tarmoa kuin viisi vuotta sitten. Silloin oikeistolaisen UMP:n ehdokas lupasi palauttaa Ranskaan täystyöllisyyden ja nostaa maan stagnaatiosta.
– Äänestin Sarkozya viime kerralla, mutta tästä kerrasta en ole varma. Hän lupasi tehdä paljon, muttei ole saanut kauheasti mitään aikaiseksi, uutistoimisto Reutersin haastattelema eläkeläinen ilmaisi ranskalaisten pettymyksen.
Sarkozyn kannatus on tällä hetkellä 12 prosenttiyksikköä Hollanden lukemia jäljessä. Kampanjan aloituksen jälkeen oikeistoehdokas on onnistunut kuitenkin kirimään jo 1–2 prosenttiyksikköä.
– Sarkozy on kampanjoinnin mestari. Olen varma, että hän voittaa. Ihmiset ehkä vierastavat hänen temperamenttiaan, mutta Sarkozyn voimakas persoona ja hyperaktiivisuus tekevät hänestä johtajan, presidentin kannattaja uskoi Lillessä.
Presidentillä on paljon työtä edessään, jotta hän pystyisi jatkamaan tehtävässään. 68 prosenttia ranskalaisista ilmoittaa olevansa tyytymättömiä Sarkozyhin.













