Työntekijät valittivat palkasta – yritykset vaihtavat apinoihin
Viljelmillä raskaimman työn eli kookospähkinöiden keräämisen ovat aiemmin tehneet alimpien kastien nuoret miehet. Intia on kuitenkin viime vuosina vaurastunut, ja monille nuorille on tarjolla paremmin palkattuja vaihtoehtoja.
Heikon palkan lisäksi työntekijät ovat valittaneet työn vaarallisuudesta. Pähkinät kerätään korkealta kookospalmujen latvustoista, jonne kiivetään usein ilman turvavarusteita. Ei ihme, että moni on sanonut kookospalmuyrittäjille ei kiitos.
Ala on ajautunut työvoimapulassa niin syvään ahdinkoon, että viranomaiset lupasivat vuonna 2009 miljoonan rupian (noin 15 300 euron) palkinnon sille, joka keksisi koneen kookospähkinöiden poimimiseksi.
Kilpailu ei tuonut ratkaisua, ja nyt vuorossa ovat apinat. Niitä on Intiassa runsaasti ja ne ovat taitavia kiipeilijöitä. Viranomaiset aikovat avata koulun, jossa apinoita opetetaan poimimaan pähkinöitä, Telegraph-lehti kertoo.
Viranomaiset uskovat, että apinoiden avulla pähkinäteollisuus voisi elpyä neljässä kuukaudessa.













