Kirjaudu ▼
 

Työntekijät valittivat palkasta – yritykset vaihtavat apinoihin

EPA
Työntekijät valittivat palkasta – yritykset vaihtavat apinoihin
Kookospähkinöiden viljely oli aiemmin tuottoisaa puuhaa Keralan osavaltiossa Intiassa. Sitten talouskasvu löi kapuloita rattaisiin, Telegraph-lehti kirjoittaa.
Taloussanomat
20.2.2012 19:55
53

Viljelmillä raskaimman työn eli kookospähkinöiden keräämisen ovat aiemmin tehneet alimpien kastien nuoret miehet. Intia on kuitenkin viime vuosina vaurastunut, ja monille nuorille on tarjolla paremmin palkattuja vaihtoehtoja.

Heikon palkan lisäksi työntekijät ovat valittaneet työn vaarallisuudesta. Pähkinät kerätään korkealta kookospalmujen latvustoista, jonne kiivetään usein ilman turvavarusteita. Ei ihme, että moni on sanonut kookospalmuyrittäjille ei kiitos.

Ala on ajautunut työvoimapulassa niin syvään ahdinkoon, että viranomaiset lupasivat vuonna 2009 miljoonan rupian (noin 15 300 euron) palkinnon sille, joka keksisi koneen kookospähkinöiden poimimiseksi. 

Kilpailu ei tuonut ratkaisua, ja nyt vuorossa ovat apinat. Niitä on Intiassa runsaasti ja ne ovat taitavia kiipeilijöitä. Viranomaiset aikovat avata koulun, jossa apinoita opetetaan poimimaan pähkinöitä, Telegraph-lehti kertoo.

Viranomaiset uskovat, että apinoiden avulla pähkinäteollisuus voisi elpyä neljässä kuukaudessa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (53)


Anonyymi
Seuraavaksi koulu p?ruSSuomalaisille.


Jaa, mitäs siellä opetettaisiin? Jos käyttäytymistapoja on tiedossa, niin saisit sinäkin osallistua siihen koulutukseen.
vsea 20.2.2012 21:51

Anonyymi
Oman työn korvaaminen apinalla voi olla jo nöyryyttävä kokemus.
Tuomas 20.2.2012 22:43

Anonyymi
Apinoiden työttömyys taitaa olla jopa meit ihmisiä huonommalla tolalla...
Vihdoinkin jotain hy 20.2.2012 22:50

Anonyymi
Matka apinoiden planeetalle on alkamassa. Enää muutama simpanssisukupolvi ja pähkinänpoimijat ottavat vallan.
Kreetah bundolo 20.2.2012 22:57

Anonyymi
Apinat ovat hyviä duunareita. Tekevät työnsä apinan raivolla.
Koska alkaa apinoide 20.2.2012 23:03

Anonyymi
Miksi paasivaara-tai-mikälie pilaa hyvän ja terveellisen kookosöljyn katalyytin avulla vedyttämällä (catalytic hydrogenation). Miksi pilaamaton kookosöljy pitää ostaa ylihintaisena luontaistuotekaupasta.

Vähän ihmettelen. Tai toisaalta en. Onhan tähän pölhötouhuun jo totuttu.
ihmettelijä 20.2.2012 23:14

Anonyymi
Seuraavaksi koulu p?ruSSuomalaisille.

Jaa, mitäs siellä opetettaisiin? Jos käyttäytymistapoja on tiedossa, niin saisit sinäkin osallistua siihen koulutukseen.


Jos siellä vaikka opetettaisiin minkälaisille ihmisille sitä mitaleita jaetaan?

Sysmä, sisarrakkaus ja läskisoosi. Kuulosti kyllä perussuomalaiselta.
Sellaisia velikultia 20.2.2012 23:38

Anonyymi
Meillähän voitaisiin poliitikoista useimmat vaihtaa apinoihin. Oppivat hyvin painamaan nappia eivätkä kysele liikoja, kun muistaa antaa palkkioksi banskun:-)
Arkadianmäen apinata 20.2.2012 23:47

Anonyymi
Suomessa työntekeminen vie kansantaloudet perikatoon kasvavan velkataakan alla. Hallituksen edustajat eivät ottaneet huomioon rahan luonetta siirtymällä kultakannasta velkatalouteen.
se on menoa 21.2.2012 0:26

Anonyymi
Mmutta - mites erottaa, ettei sinne ole joukkoon livahtanut joku huijari ?

Aaa niin: apinoilla on pitkä häntä.
pisnismies 21.2.2012 2:26
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä