Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
Hallituslähteet ovat vahvistaneet kreikkalaiselle Kathimerini-lehdelle, että 300 miljoonan euron säästöistä on nyt saavutettu sopu hallituspuolueiden kesken. Myös Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghi vahvisti sovun syntymisen.
Kreikan säästöpaketista on neuvoteltu kuumeisesti jo monen viikon ajan, ja välillä sovun saavuttaminen näytti jo epätodennäköiseltä.
Erityisesti konservatiivinen Uusi demokratia -puolue ja äärioikeistolainen LAOS ovat vastustaneet eläkkeiden leikkauksia. Säästöt suunnataan hallituslähteen mukaan puolustusmenoihin ”ja muihin sektoreihin”, joita lähde ei tarkentanut.
Kreikan kansainväliset lainoittajat, troikaksi kutsuttu Euroopan keskuspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan unionin komissio ovat vaatineet kovia leikkauksia Kreikan budjettiin uuden 130 miljardin euron tukipaketin vastineeksi.
Kiista eläkkeistä on ollut viimeinen sisäpoliittinen este Kreikan uuden tukipaketin tiellä.
Sekä yksityisiltä että julkisilta lainoittajilta on vaadittu myös velkahelpotuksia Kreikalle. Torstai-iltapäivällä ainakaan EKP:n Draghi ei kommentoinut keskuspankin mahdollista osallistumista. EKP on markkinalähteiden mukaan tällä hetkellä Kreikan suurin yksittäinen velkoja.
Kreikan on saatava tukea pikavauhtia, sillä sen velkoja erääntyy maaliskuussa maksettavaksi 14,5 miljardin euron edestä, eikä sillä ole varaa maksaa niitä ilman kansainvälistä tukea.
Euroopan valtiovarainministerit kokoontuvat tänään kello 19 Suomen aikaa keskustellakseen Kreikasta.




















Kommentit (237)
Puolustuemenoista vaan jatkossakin leikkauksia. Kuka teitäkin uhkaa, muuta kuin te itse?
Mario Draghi vahvistaa: Kreikka-sopu on tosiasia
.
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi vahvisti tiedotustilaisuudessa hetki sitten, että Kreikan uudesta hätälainasta on päästy sopuun.
"Puhuin muutama minuutti sitten Kreikan pääministerin kanssa puhelimessa ja sopimus on tosiasia", Draghi sanoi.
Joopa joo.Taas pitkätukkaisia jymäytetään.