Kreikassa ei kosketa 13. ja 14. kuun palkkoihin

Reuters
Kreikassa ei kosketa 13. ja 14. kuun palkkoihin
Mies kävelee graffitin edestä kadulla Ateenan lähiössä.
Kreikan hallituspuolueiden johtajat ja maan pääministeri Loukas Papadimos ovat edenneet neuvotteluissa, joissa johtajien on määrä sopia uusista säästötoimenpiteistä. Johtajat ovat sopineet muun muassa palkanalennuksista, mutta 13. ja 14. kuun palkkoja leikkaukset eivät koske. Neuvottelut jatkuvat iltapäivällä Ateenassa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
6.2.2012 14:19
Kommentit 194

Kreikan hallituksen takana olevien kolmen puolueen johtajien on määrä tavata maan pääministeri Loukas Papadimos iltapäivällä, kertoo kreikkalaislehti Kathimerini. Tapaamisessa Kreikan johtajien on määrä sopia vihdoin uusista säästötoimenpiteistä ja uudistuksista, jotka ovat ehtona kansainvälisen tuen jatkumiselle.

Aiemmin julkisuudessa liikkui huhuja, joiden mukaan sosialisti-, LAOS- ja Uusi demokratia –puolueiden johtajat eivät hyväksyisi Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ehdottamia toimenpiteitä. Pääministeri Papadimos julkaisi kuitenkin tiedotteen, että johtajat olisivat päässet sopuun tukipaketin perusperiaatteista.

Papadimoksen ilmoituksen mukaan johtajat sopivat neljästä eri toimenpiteestä. Ensinnäkin tänä vuonna Kreikan on tarkoitus vähentää julkisia menojaan summalla, joka vastaa 1,5 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Toisekseen Kreikan tarkoituksena on turvata ylimääräisten eläkesäätiöiden elinkelpoinen toiminta.

Kolmanneksi Kreikan tarkoituksena on parantaa maan kilpailukykyä alentamalla palkkoja ja välillisiä työvoimakustannuksia. Näiden toimien tarkoituksena on tukea työllisyyttä ja taloudellista toimintaa. Neljänneksi johtajat sopivat Kreikan pankkien pääomittamisesta tavalla, joka turvaa julkiset intressit ja pankkien päätöksenteon itsenäisyyden.

Iltapäivän kokouksessa johtajien on tarkoitus keskustella neljän kohdan toteuttamisen yksityiskohdista. Eri lähteet ovat kertoneet, että neuvotteluja on hiertänyt kysymys yksityisen sektorin palkkojen leikkaamisesta. Arvioiden mukaan puoluejohtajat sopivat 20 prosentin leikkauksista vähimmäispalkkaan, joka tällä hetkellä on 751 euroa kuukaudessa. Kreikan johtajat eivät ole kuitenkaan poistamassa 13. ja 14. kuun palkkoja.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (194)

Huono 0
Onko tällaisella röyhkeydellä enää mitään rajaa ? Voiko muka sivistyneet maat katsella tällaista vierestä, kun vääryys ja petos ovat ainoat poliitikkojen ainoat keinot Kreikassa oman aseman ja tukiryhmien pelastamiseksi ?
ari-matti
Juuri päättyneissä neuvotteluisssa Kukkaruukku-Katainen on päättänyt lähettää Hölmölän kansan lomarahat kreikkalaisten viidennentoista kuukauden palkaksi.

niskalenkki ja totaalikatastrofi uhkana... tai jotain
samaan aikaan Hölmölässä
Kuinka 11 miljoonan asukkaan maa pystyy pyörittämään eurooppaa ja koko muuta maailmaa miten haluaa?
karille
Ei niihin tartte koskea niin kauan kun muut maat maksavat kulut. Kreikan pitäisi vaan antaa mennä konkkaan. Se on ainoa tapa saada mitään järkeä tuohon tuhlailuun.
Ei se mitään. Suomalaiselta duunarilta viedään se viimeinen eurokin - koska kreikkalainen tienaa aina.
x
Mitäpä jos me Suomalaiset näytettäisiin mallia Kreikalle ja lopetettaisiin ensimmäisenä kaikki turhat kulut ja tehtäisiin valtiostamme velaton? Tällä hetkellähän velkaannumme aika kovaa tahtia.

Jospa tehtäisiin sekä yrittämisestä, että palkansaannistä taas kannattavaa kaikille kansalaisillemme, niin olisi kiva niitä verojakin maksella.
Yksityisyrittäjä
Juuri päättyneissä neuvotteluisssa Kukkaruukku-Katainen on päättänyt lähettää Hölmölän kansan lomarahat kreikkalaisten viidennentoista kuukauden palkaksi.

niskalenkki ja totaalikatastrofi uhkana... tai jotain

Olen samaa mieltä että lomaraha (alunperin metallin lomaltapaluuraha) pitäisi poistaa. Miksi meille maksetaan enemmän siitä että olemme pois töistä? Yksityisellä sen nyt jollain tavalla ymmärtää, saahan työnantaja maksaa mitä haluaa TES:ien päälle, mutta julkisella sektorilla ajatus on naurettava.
Olemme kreikkalaisia
Kreikka saa rahansa ja toimittaa ne Pilterperkin Erkille ja sen jälkeen Erkki kääntää katseensa seuraavaan uhriin... toivottavasti ei vielä Suomeen. Silti suosittelen kultaa ja hernekeittopurkkeja!
HaRos
Voi äly, voi ei mitä sontaa. Onko todellakin niin, ettei eu kykene ojentamaan kreikkalaista rosvojoukkoa?
sivistys lähti kreikasta 2000 vuotta sitten, eikä ole palannut
no niin, eikö olekkin mukavaa tietää että sinunkin verorahasi menevät jonkun karvakäden ylimääräisiin palkkoihin. Kyllä nämä kikkarapäät ovat sitten röyhkeitä, ruikuttavat että ei ole rahaa kun maksamme kaikille kaksi ylimääräistä kuukausipalkkaa, antakaa lisää rahaa meille, emme halua tehdä työtä, vain raha kelpaa. Ja suomen tuulipukupäättäjäy lähettävät iloisina rahaa kun muuten ei kuuluta ytimeen. Samaan aikaan kikkarapä-t ja pankkiirit naureskelevat partaansa ja ajelevat porscheilla
iron mike
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 20 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Milano
Pilvistä, ja poutaa 23
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

09:30OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949