Käsittämätön järjestelmä: veroihin 102 prosenttia tuloista
Newyorkilaisen Rossrock-kiinteistösijoitusyhtiön johtaja James Ross on varmasti yksi maailman parhaista veronmaksajista. Hän maksoi vuoden 2010 verotettavista tuloistaan veroa 102 prosenttia, New York Times kertoo.
– Koko verotettava tuloni, ja vähän päälle, meni verojen maksamiseen. Tähän ei edes sisälly vuonna 2010 maksamani kiinteistöverot, myyntiverot ja muut verot, Ross sanoi.
Yli sataan noussut veroprosentti ei kuitenkaan tarkoita, että Rossia olisi verotettu enemmän kuin mitä hänen kokonaistulonsa ovat. Monien eri verovähennysten myötä Rossin kokonaisveroprosentti asettui 20 prosenttiin, mutta verotettavien tulojen veroprosentti oli 102.
– Minulla ei ollut mitään ideaa, että maksaisin veroja näin korkealla prosentilla. Minun oli vaikeuksia uskoa, että tämä on totta, hän sanoi.
– Soitin tilintarkastajalleni ja kysyin 'Tajuatko sinä, että maksan tuloveroihin jokaisen pennin, jonka tienaan. Joudun käymään säästöilläni maksaakseni tuloveroni', Ross jatkoi.
Ross ei kuitenkaan joutunut vaikeuksiin verojensa kanssa, sillä hän on varakas ja kuuluu omien sanojensa mukaan "yhteen prosenttiin". Käsitettä käytetään Yhdysvalloissa maan varakkaimmista ihmisistä.
Tapaus kuitenkin ilmentää, kuinka epäselvä ja järjetön Yhdysvaltojen verosysteemi on. Verotuksen poikkeamat eivät ilmene vain siten, että rikkaat ja köyhät maksavat eri suuruisia määriä veroja, vaan myös siten, että samoissa tuloluokissa olevat ihmiset maksavat täysin eri verran veroja.
– En voi muuta kuin miettiä nykyisen verojärjestelmän epäreiluutta. Miksi minun pitäisi maksaa veroja 102 prosenttia ansiotuloistani, kun minua paljon varakkaammat ihmiset maksavat vain murto-osan siitä, Ross kysyi.
Yhdysvalloissa on käyty kiivasta verokeskustelua osittain myös presidenttikisan esivaalikauden myötä. Republikaanien kärkiehdokas Mitt Romney joutui paineen alla paljastamaan maksaneensa 21,7 miljoonan dollarin kokonaistuloistaan vain 13,9 prosenttia veroja. 17,1 miljoonan dollarin verotettavien tulojen veroprosentti oli 17,5.
Kyse ei ole välttämättä siitä, että ihmiset eivät haluaisi maksaa veroja lainkaan tai vastustaisivat korkeaakin verotusta, mutta rikkaimman väestönosan "vapaamatkustajat" saavat kansan kiehumaan.
– Verokeskustelulla ei ole mitään tekemistä reiluuden kanssa. Osa rikkaista maksaa roimasti enemmän veroja kuin heidän kuuluisi, mutta osa roimasti vähemmän, Ross sanoi.
– Kaikkia tuntemiani ihmisiä kuvottaa tämä. Ihmiset eivät ole tyhmiä, vaan tietävät mitä on meneillään. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että järjestelmä on rikki.




















Kommentit (83)
Tarkoitat valtio-nimistä mafiaa joka kerää rahaa rahanpainajille eli yksityispankeille?
Valtiovarainministeri Gunnar Sträng väitti valtiopäivillä Lindgrenin laskeneen väärin, mutta joutui myöhemmin myöntämään asian. Astrid Lindgren totesi, että heidän varmaan pitäisi vaihtaa töitä, koska Sträng osasi satuilla mutta ei laskea. Tapahtuma herätti Ruotsissa verojen vastustusta, ja saman vuoden vaaleissa Olof Palmen sosiaalidemokraattinen puolue menetti valtansa ensimmäisen kerran 39 vuoteen.