Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi
Italian entinen pitkäaikainen pääministeri Silvio Berlusconi on ilmoittanut vetäytyvänsä päivänpolitiikasta. Lisäksi Berlusconi sanoi Financial Timesille antamassaan ensimmäisessä eron jälkeisessä haastattelussaan, että hänellä ei ole aikomuksia pyrkiä enää Italian pääministeriksi.
Berlusconi joutui eroamaan pääministerin virasta marraskuussa menetettyään Italian parlamentin luottamuksen. Berlusconin eroa vaativat kovaäänisesti myös euroalueen muiden maiden johtajat.
Berlusconi antaa nyt tukensa Italian uudelle hallitukselle ja pääministeri Mario Montille. Uuden hallituksen leikkauspolitiikka on saanut niin Italian eurooppalaiset kumppanit kuin markkinatkin rauhoittumaan ainakin hetkeksi.
Berlusconin mukaan hän ei aio horjuttaa vakautta yrittämällä palata politiikan parrasvaloihin.
– Olen astunut syrjään, jopa puolueessani, Berlusconi sanoi FT:lle.
Berlusconin vetäytyminen tapahtui hänen omien sanojensa mukaan elegantisti, sillä häneen kohdistui "pakkomielteinen kampanja kotimaisen ja kansainvälisen median suunnalta".
Berlusconin mukaan lokakampanjassa syytettiin häntä henkilökohtaisesti ja hänen hallitustaan yleisesti Italian valtionvelkakirjojen liian korkeasta korkotasosta.
Berlusconi sanoo haastattelussa olevansa "yhä nuori" 75 vuoden iästään huolimatta. Hän esitteli FT:lle eläväisenä mustelmaa, jonka oli saanut pelatessaan jääkiekkoa Venäjän pääministeri Vladimir Putinin kanssa.
Samalla Berlusconi kuitenkin antoi ymmärtää, että hän on liian vanha pyrkimään pääministeriksi kevään 2013 vaaleissa. Hän sanoi, että saattaa kuitenkin pyrkiä parlamenttiin, sillä kansansuosio on yhä laaja.
– Jos kävelen kadulla, liikenne pysähtyy, hän sanoi.




















Kommentit (30)
Ei vetäytynyt ajoissa.
:(