Kirjaudu ▼
 

Intia nousi homomatkailijoiden suosikiksi muutamassa vuodessa

Adeel Halim/Bloomberg News
Intia nousi homomatkailijoiden suosikiksi muutamassa vuodessa
Intia on noussut seksuaalivähemmistöjen uudeksi suosikkikohteeksi, vaikka homoseksuaalisuus oli maassa vielä kaksi vuotta sitten laitonta.
Taloussanomat
29.1.2012 17:19
106

Maailman toiseksi väkirikkain maa Intia on muuttunut roimasti vain muutaman vuoden aikana. Vielä kaksi vuotta maassa oli voimassa 148 vuotta vanha laki, joka kielsi seksuaalisen kanssakäymisen samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa, Washington Post kertoo.

Sittemmin laki on kumottu, ja nyt Intia on noussut seksuaalivähemmistöjen kansainvälisen matkailuliiton uudeksi suosikkikohteeksi. Liitto listaa Intian "kuumimpien uusien kohteiden" joukkoon ja vinkkaa matkailijoille 11 homoystävällistä tai täysin homoille tarkoitettua intialaista matkanjärjestäjää.

– Homoyhteisölle on ollut aiemmin hyvin vaikeaa matkustaa Intiaan. Nyt matkustamista voi harkita ilman, että joutuisi näyttelemään heteroa, matkanjärjestäjä Sanjay Malhorta sanoi uutistoimisto Reutersille.

Malhorta omistaa seksuaalivähemmistöille tarkoitetun matkatoimiston, ja hänen asiakasmäärä on kasvanut voimakkaasti.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Intia seuraa kehityksellään pohjoista rajanaapuriaan Nepalia, joka on pyrkinyt aktiivisesti rahakkaalle matkailumarkkinalle. Nepalista tuli kolme vuotta sitten ensimmäinen Etelä-Aasian maa, joka dekriminalisoi homoseksuaalisuuden. Maan korkein oikeus antoi hyväksyntänsä myös samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliitolle.

Toisaalta Intiassa tai Nepalissa ei ole kummassakaan laajaa ja avointa homoyhteisöä. Monet nepalilaiset eivät tue homojen oikeuksia ja valtion pyrkimyksiä hyötyä seksuaalivähemmistöjen matkailubisneksestä. Intiassa monet homotapahtumat joudutaan järjestämään maan alla, mikä tekee maasta ulkopuolisille matkailijoille hankalan.

Ihmiset Sanjay Malhorta
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Asiakastieto

Yhteistyössä