Nobelisti: Eurooppa tehnyt "itsemurhasopimuksen"
Stiglitz varoittaa EU-maiden hallituksia, että ne ovat tehneet "yhteisen itsemurhasopimuksen" julkisen talouden säästötavoitteilla.
– Kireä talouspolitiikka on ratkaisuna aivan väärä. Siitä ei ole paluuta luottamukseen – päinvastoin. Mielestäni Eurooppa on, ikävä kyllä, menossa väärään suuntaan, Stiglitz sanoi Bloomberg-televisiokanavan haastattelussa Hongkongissa tänään.
EU-johtajat valmistelevat uutta talouspolitiikan sopimusta, joka perustuu tiukempiin taloussääntöihin. Sopimus valmistuu mahdollisesti tammikuun loppuun mennessä.
Stiglitzin mukaan uudesta sopimuksesta voi kuitenkin seurata Euroopalle "hyvin vakava" laskukausi. EU:n johtajat eivät hänen mielestään saa aikaiseksi tarvittavia toimia. Stiglitz ei kertonut, mitä hänen mielestään pitäisi tehdä.
Euroopalla on edessään kova vuosi, millä on vaikutusta myös Yhdysvaltoihin, hän sanoi Businessweekin mukaan.





















Kommentit (76)
Ahaa, paikallinen Timo Soini. Hänkin "tietää", että asiat tehdään aina väärin, mutta ei pysty Soinin tavoin antamaan mitään vaihtoehtoa. Jotain on tehtävä ja aina on aivan liian helppo arvostella kuin esittää rakentavia ehdotuksia.
Pohjamutien kautta joutuu Kreikka koukkaamaan, vaikka rahatukea tulee ja velkoja annetaan anteeksi.
Onko vapaa-ehtoisia narun jatkoksi vai pitääkö Hallituksen määrätä ?
Olisi kai parasta, että Hallitus näyttäisi esimerkkiä ja hajoaisi, kuin tuhka tuuleen !
Ahaa, paikallinen Timo Soini. Hänkin "tietää", että asiat tehdään aina väärin, mutta ei pysty Soinin tavoin antamaan mitään vaihtoehtoa. Jotain on tehtävä ja aina on aivan liian helppo arvostella kuin esittää rakentavia ehdotuksia.