Maailmanpankki painostaa Kiinaa: "Valuutta kellumaan!"
Maailmanpankki suosittelee Kiinaa uudistamaan talouttaan voimakkain keinoin. Suositukset ovat osa Maailmanpankin ja Kiinan yhteistä suunnitelmaa, jonka tavoitteena on vähentää Kiinan riippuvuutta viennistä ja tukea maan omaa talouskasvua, Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick sanoi lauantaina.
Maailmanpankin vaatimiin toimiin kuuluu tärkeimpänä Kiinan valuutan juanin eli renmimbin kelluttaminen vapaammin kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla.
– Kiinan linja valuuttakurssien suhteen riippuu kovasti siitä, uskovatko kiinalaisviranomaiset, että maan talous kykenee muuntautumaan vaihtelevien valuuttakurssien hintasignaalien mukaan, Zoellick sanoi.
– Kiinalaiset tietävät, että tämä uudistusohjelma, pitäen sisällään myös vahvemman ja joustavamman rahoitussektorin, etenee käsi kädessä heidän valuuttansa kansainvälistämisen kanssa, Zoellick jatkoi.
Zoellickin mukaan Kiinan hallitus ymmärtää, että maan vientivetoinen kasvumalli, joka on toiminut mainiosti viimeiset 30 vuotta, ei tule toimimaan tulevina vuosikymmeninä.
Maailmanpankki julkaisee suosituksensa Kiinalle helmikuussa. Pankin ehdotukset ovat osa sen ja Kiinan hallituksen puolitoistavuotista yhteistyöprojektia.
Maailmanpankki tulee suosittelemaan Kiinalle muun muassa rahoituslaitosten määrän vähentämistä mutta tulivoiman vahvistamista. Rahoitussektorista yritetään tehdä läpinäkyvämpi ja tilivelvollisempi.
Lisäksi Kiinaa kehotetaan luopumaan talletusten rajoittamisesta ja korkopolitiikasta, jolla on subventoitu valtionyhtiöitä. Maailmanpankki suosittelee Kiinaa suuntaamaan kohti markkinavetoista korkopolitiikkaa ja laajentamaan pääomamarkkinoitaan tuomalla mukaan uusia rahoitusinstrumentteja. Voimakkaiden valtionyhtiöiden valtaa yritetään rajoittaa.
– Kiinan on rajoitettava valtio-omisteisten yhtiöiden roolia, hajotettava monopoleja, hajautettava omistussuhteita ja poistettava yksityisten yritysten esteitä päästä markkinoille, Zoellick sanoi.
Vaikka Kiina onkin antanut valuuttansa kellua vapaammin viime vuosien aikana, kriitikoiden mukaan sen ei ole annettu vahvistua tarpeeksi. Yhdysvaltojen valtiovarainministeriö vältti viime kuussa Kiinan muodollista kutsumista valuuttakurssien manipuloijaksi, mutta moitti kiinalaisia liian hitaasta etenemisestä uudistusten kanssa.
Eräät amerikkalaispoliitikot uskovat Kiinan saaneen epäreilun kilpailuaseman maailmanmarkkinoilla pitämällä valuuttakurssinsa keinotekoisesti alhaalla. Vaatimukset presidentti Barack Obamaa kohtaan asiaan puuttumiseksi ovat kiihtyneet, mutta Obaman hallinto on valinnut diplomaattisen lähestymistavan.
Juanin arvo dollariin verrattuna on noussut 7,7 prosenttia sen jälkeen, kun Kiina hölläsi valuuttapolitiikkaansa vuonna 2010. Kiinan ja Yhdysvaltojen kiistan ytimessä on Yhdysvaltojen kauppataseen alijäämä maiden kahdenvälisessä kaupassa. Alijäämä oli vuonna 2010 noin 273,1 miljardia dollaria, ja viime vuonna sen odotetaan olleen noin 245,5 miljardia dollaria.













