Saksassa markka kelpaa yhä – moni hylkäisi euron
Joulumarkkinoilla Berliinissä lasillinen hehkuviiniä maksaa kolme euroa tai kuusi Saksan markkaa, jos haluaa maksaa mieluummin markoilla.
– Pelkästään joulunpyhien aikana olemme saaneet muutaman sata markkaa. Moni maksaa satamarkkaisella ja annamme vaihtorahana euroja, sanoo Dragan Simunovic ruotsalaiselle e24-verkkolehdelle. Hänen mukaansa asiakkaista on kivaa maksaa vanhoilla markoilla.
– Useimmat eivät ole tyytyväisiä euroon. Kuulen ihmisiltä jatkuvasti, että olisi parempi, jos meillä olisi vielä markka käytössämme, Simunovic sanoo. Hän itse tulee Kroatiasta, joten markalla ei ole hänelle tunnearvoa.
Nostalgia onkin avainsana. Kyseiset joulumarkkinat markkinoivat itseään vanhan ajan markkinoina ja myyvät erityisesti vanhan ajan tavaraa. Näillä markkinoilla kaikki tavarat, ja myös ruoat ja juomat voi maksaa markoilla.
Saksalaiset suhtautuvat markkoihinsa nostalgisesti. D-markka, kuten he sitä kutsuvat, on monelle symboli sotienjälkeisestä hyvinvoinnista ja vakaudesta.
Moni katuu jo euroon siirtymistä. Mielipidemittaukset näyttävät, että yli puolet saksalaisista haluaisi palata markkaan ja luvut ovat kasvaneet nopeasti sitä mukaa, kun eurokriisi on syventynyt.
Toukokuussa 2008, ennen Lehman Brothersin romahdusta, 34 prosenttia saksalaisista sanoi haluavansa markan takaisin. Tämän vuoden lokakuussa Stern-lehden teettämässä mielipidemittauksessa 54 prosenttia saksalaisista oli valmis palaamaan markkaan. Entisen Itä-Saksan alueella markan halusi takaisin 67 prosenttia vastaajista.














