Bisnesväki pääsee pian nykyistä helpommin Saksaan

Saksa haluaa liike-elämän vilkastuttamiseksi helpottaa ulkomaalaisten maahanpääsyä. Tätä on odotettu varsinkin Venäjällä ja Kiinassa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Reuters
27.12.2011 19:36
Kommentit 13

Saksa aikoo höllentää viisumikäytäntöjään, jotta varsinkin kiinalaisten ja venäläisten liike-elämän edustajien olisi helpompi päästä maahan.

– Ajan liberaalia viisumipolitiikkaa, joka heijastaa asemaamme kansainvälisessä maailmassa, Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle sanoo.

Uusien sääntöjen on määrä yksinkertaistaa ja nopeuttaa viisuminhakua muun muassa siten, että liiteasiakirjoja vaadittaisiin aiempaa vähemmän, viisumin anominen onnistuisi internetissä ja päätös annettaisiin 72 tunnin kuluessa.

Ulkoministerin ohjelmalistalla on myös viisumihallinnon ulkoistamista. Lisäksi talouselämän edustajien ei jatkossa välttämättä tarvitsisi saapua henkilökohtaisesti konsulaattiin viisumihakemusta jättämään. Tällä on merkitystä Venäjän ja Kiinan kaltaisissa suurten etäisyyksien maissa.

Kiina ja Venäjä ovat jo vuosien ajan valittaneet Saksan viisumisääntöjen olevan liian tiukat. Useiden asiantuntijoiden mukaan ne ovatkin tiukemmat kuin muissa Euroopan unionin jäsenmaissa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Kai Suomen aavikko bisnesmiehet voidaan lähettää sinne? Ai niin joo, siel ei ole yhtä helppo tehä tiliä sos.vir kanssa...
Velka Elvis
Huono 3
Saksan suurimpien kaupunkien keski-ikä on yli 40 vuotta. 20 vuoden kuluttua iso osa sakalaisista syö palkkatasoa eläkkeen ostovoimalla. Toisin sanoen palkalla saa vähemmän ja hintataso on korkeampi. Ansiotyöläisten pitää ostaa enemmän osamaksulla ja luotolla.
Huono 1
Tulihan se eka vastakauppa kaasuputkesta...
Valhe, emävalhe, vaalilupaus
Huono 1
Saksan suurimpien kaupunkien keski-ikä on yli 40 vuotta. 20 vuoden kuluttua iso osa sakalaisista syö palkkatasoa eläkkeen ostovoimalla. Toisin sanoen palkalla saa vähemmän ja hintataso on korkeampi. Ansiotyöläisten pitää ostaa enemmän osamaksulla ja luotolla.

Työntekeminen on jo tänäpäivänä isolta osaltaan kannattamatonta eläkelläisten määrän takia. Alle 1 000 eurolla ei tule toimeen, koska eläkelläisten ansiotulot on keskimäärin 1 500 euroa kuukaudessa.
Huono 0
Kai Suomen aavikko bisnesmiehet voidaan lähettää sinne? Ai niin joo, siel ei ole yhtä helppo tehä tiliä sos.vir kanssa...

Suomi on mennyt pidemmälle kuin Saksa. Suomi hakee uudet fazerit omalla kustannuksellaan rakentamaan uusia teollisuusimperiumeja.

Kohta, aivan kohta nousevat ensinmäiset tehtaat!
Talonmies
Huono 0
; )P Hyvä Talkkari - innolla kaikki odotamme !
"Fazerit.. buAHAHAHaaa !"
Huono 0
Niin,Kiinasta kuuluu kummia että siellä lakkoillaan ja osoitetaan mieltä jopa niin pienestä asiasta vaikka 1e yövuorosta,Saksa on kyllä reilu jos ottaa vaikka 10 000 000 kiinalaista puuhasteleen mailleen.
metsän peikko
Huono 0
Saksan suurimpien kaupunkien keski-ikä on yli 40 vuotta. 20 vuoden kuluttua iso osa sakalaisista syö palkkatasoa eläkkeen ostovoimalla. Toisin sanoen palkalla saa vähemmän ja hintataso on korkeampi. Ansiotyöläisten pitää ostaa enemmän osamaksulla ja luotolla.
--
HÖ?
Vertaatko Suomeen ?
Saksan hintataso Suomeen verrattuna 80% alhaisempi.
Elintaso huikeasti korkeampi.
TUHOTKAA VAAN ITSENNE
Huono 1
Saksan suurimpien kaupunkien keski-ikä on yli 40 vuotta. 20 vuoden kuluttua iso osa sakalaisista syö palkkatasoa eläkkeen ostovoimalla. Toisin sanoen palkalla saa vähemmän ja hintataso on korkeampi. Ansiotyöläisten pitää ostaa enemmän osamaksulla ja luotolla.

Työntekeminen on jo tänäpäivänä isolta osaltaan kannattamatonta eläkelläisten määrän takia. Alle 1 000 eurolla ei tule toimeen, koska eläkelläisten ansiotulot on keskimäärin 1 500 euroa kuukaudessa.
--
jOO--6% työttömiä. Keskiansio n.3900E.
Kokonaisvero 6-9% alhaisempi kuin Suomessa. Eläkemaksut 4-5% alhaisemmat. Eläkkeistä ja työttömyysetuuksista ei makseta veroa. 13 000 saa pariskunta tienata ilman veroa.Arvonlisäverot 4% pienemmät. Ruoalla 6 %.

Saksassa 1000 E ostaa sen mikä Suomessa 2000E.

HALUSIN VAIN TEHDÄ TIEDOKSI KOKOOMUSPOLITIIKAN KUSTANNUKSET -MINULLE IHAN SAMA

Suomalaisille on myös tiedossa kymmenien miljardien takuudet ja vakuudet.

SÄÄLIKSI KÄY
ELINTASO ROJAHTAA KUNNOLLA -MILJOONA RUTIKÖYHÄÄ -ENÄÄ KESKULUOKKA KUPATTAVANA
25 000 RIKASTA SIIRTÄNEET KOKOOMUSKÖÖRIN KANSSA RAHANSA MUUALLE

ONKO VASTUUTA!
LISÄÄ TUKEA TÄNNE SAKSAAN KOKOOMUS JEEEEES

Saksassa eläkeläiset näkee nälkää, ne uutiset on luettavissa myös täältä.

Saksa on valhe.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

12:36OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949