Ensi vuonna lyödään matkailuennätyksiä

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Ensi vuonna lyödään matkailuennätyksiä
Ensi vuonna rikotaan historiallinen raja: yli miljardi ihmistä matkustaa ulkomaille, arvioi YK:n alainen Maailman matkailujärjestö. Synkästä taloustilanteesta huolimatta myös Euroopan turismilla on mennyt tänäkin vuonna hyvin. Alan näkymistä kertoo ruotsalainen E24-lehti.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
26.12.2011 16:17
Kommentit 29

– Alalla on kasvupotentiaalia. Saamme todennäköisesti nähdä, että turismi kasvaa tulevina vuosikymmeninä maailmantaloutta nopeammin, johtaja John Kester UNWTO:stä sanoo E24:lle.

– Se johtuu pitkälti suurten kehittyvien maiden kasvavasta keskiluokasta.

Eniten kasvupotentiaalia on juuri Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa.

Myös Euroopan matkailuala on voimissaan, talousvaikeuksista huolimatta. Sekä matkailijoiden määrä että heidän käyttämänsä rahasummat ovat kasvaneet.

– Se on paradoksi, mutta eurooppalaiset eivät näytä välittäneen kriisistä, Kester sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

UNWTO arvelee, että eurooppalaiset tottuivat huonoihin uutisiin jo kriisivuonna 2008–2009. Kun talosutilanne ei ole alkanut näkyä omassa rahatilanteessa, reissaamista on uskallettu jatkaa.

Euroopan turistikohteet ovat myös hyötyneet muiden levottomuuksista. Lomalaiset ovat välttäneet Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-Itää ja matkustaneet Euroopan sisällä.

Lisää Aiheesta
UutinenTähän hintaan saat mökin Virosta (18.5.2011 07:31)
UutinenÄlä matkusta tänne (3.2.2011 11:28)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (29)

Huono 0
Ilmassa alkaa olla jo vaarallista, koska eri maanosat vaativat hurjia summia ilmatilan käytöstä, eikä ainoastaan rahan muodossa.
Huono 4
Ei koske Suomea. Puuttuu DB (deutche bahn) liikennöinti, kunnon rataverkostot sivistykseen.

Huonosti brändätty imago ja suppea kulttuurinen rikkaus. Lähinnä kauttakulkumaa johonkin parempaan, saamme vain pas..kat niskaamme ja roposia.

Kesäisten loistoristeilijöidenkin visiitit menetimme Virolle.

Velkaa, Velkaa.. Sillä sitä rahaa tehdään..
investorgadget
Huono 2
"Saamme todennäköisesti nähdä, että turismi kasvaa tulevina vuosikymmeninä maailmantaloutta nopeammin"

Niin halua matkusta varmaan on, mutta riittääkö energia siirtämään massat paikasta toiseen ? Toisaalta kalliin energian aikana voidaan matkustaa naapuri kylään tai purjelaivalla lähisaarelle ja sitäkin voidaan kutsua turismiksi.
Matkailu
Huono 6
Varmasti lyödään ennätyksiä, koska osinkot hyvät! Thaimaa kutsuu taas keväällä.
Osinkkomatkat edessä!!!
Huono 4
"Saamme todennäköisesti nähdä, että turismi kasvaa tulevina vuosikymmeninä maailmantaloutta nopeammin"

Niin halua matkusta varmaan on, mutta riittääkö energia siirtämään massat paikasta toiseen ? Toisaalta kalliin energian aikana voidaan matkustaa naapuri kylään tai purjelaivalla lähisaarelle ja sitäkin voidaan kutsua turismiksi.

Ei riitä laivat, koska miljoonalla eurolla et voi ostaa ede 500 kpl soutuveneitä. Miljoonalla eurolla ei riitä soutuveneet, mutta riittä yhden miljoonan euron laivan ostamiseen.
Huono 5
Nyt tuntuu taas hyvältä päästä aurinkoon varpaisillaan ottamaan shampanjaa palmun alla.
Palmun alle
Huono 3
Kyllä sijoittajan taas kelpaa matkustella firman piikkiin!
Ihana asia
Huono 2
En välitä kriisistä, mutta osakkeista välitän. Ostan osakkeita ja vaurastun.
Ostan osakkeita hautaan saakka.
Huono 4
Olen kuullut varmoista lähteistä että lamaa ei ole eikä tule.
tupakkamies
Millä rahalla matkustavat.Euro kaatuu ja korot singahtaa pilviin ja pankit ei lainaa,kun eivät saa rahaa toisilta pankeilta.Kyllä nyt tulossa se lama ei taantuma ja 30 luvun lama tämän rinnalla oli nappikauppaa.
Lama kesäksi
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

12:36OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949