Venäjän vaalitulos lyö kapuloita WTO-rattaisiin?
Viimeisimpien tietojen mukaan Venäjän valtapuolue Yhtenäinen Venäjä näyttää säilyttäneen maan parlamenttivaaleissa niukan enemmistön parlamentin alahuoneessa eli duumassa.
Presidentti Dmitri Medvedevin ja pääministeri Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue on saamassa 238 paikkaa yhteensä 450-paikkaisesta duumasta. Tulos tarkoittaa, että valtapuolueen paikkamäärä tippuu 77 paikalla. Sen ääniosuus on tippumassa noin 50 prosenttiin, kun vuoden 2007 parlamenttivaaleissa se sai 64,3 prosenttia eli lähes kaksi kolmasosaa äänistä.
Vaalitulos on suuri voitto oppositiopuolueille ja samalla kansan vastalause koko valtaeliitille ja Kremlille. Suurin oppositiopuolue, kommunistit, on liki tuplaamassa kannatuksensa noin 20 prosenttiin ja saa näillä näkymin uudesta duumasta 92 paikkaa. Keskustavasemmistolainen Oikeudenmukainen Venäjä on saamassa 64 paikkaa ja Vladimir Žirinovskin johtama liberaalipuolue on saamassa 56 paikkaa. Muut puolueet eivät ole ylittämässä seitsemän prosentin äänikynnystä.
– Tulos on tietysti selvä tappio Yhtenäiselle Venäjälle mutta toisaalta ainakin pieni voitto venäläiselle demokratialle. Oppositio on selvästi vahvistunut, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen sanoo.
Kivisen mukaan vaalitulos ei muodollisesti pakota valtapuoluetta yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa, mutta faktuaalisesti kyllä.
– Todennäköisesti aika monista asioista tullaan vastaisuudessa neuvottelemaan, mikä on tietysti positiivista.
Kansallismielisen
vasemmiston voitto
Venäjän vaaleista on raportoitu paljon väärinkäytöksiä, muun muassa valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kampanjointia äänestyspaikoilla ja äänten ostoa konjakilla ja sianlihalla. Lisäksi vaalien väärinkäytöksistä raportoineen Golos-järjestön internetsivut kaadettiin kyberhyökkäyksellä ja valtaapitäviä arvostelevia medioita, kuten Eho Moskvy -radiota on häiritty.
Jos ilmoitettu vaalitulos antaa valtapuolueelle noin 50 prosentin kannatuksen, voi todellinen kannatus olla sitäkin alhaisempi. Professori Kivinen ei kuitenkaan näe vaalien olleen kovin likaiset.
– Olen taipuvainen ajattelemaan, että suuria manipulointeja ei ole ollut. Kaikenlaista pientä häikkää on tietenkin, mutta kysymys on mittakaavasta. Odottaisin kansainvälisten arvioijien raportteja.
Perinteisellä oikeisto-vasemmisto -jaolla katsottuna vaalitulos on selkeä vasemmiston voitto kommunistien ja Oikeudenmukaisen Venäjän menestyksen myötä. Merkittävää on kuitenkin myös, että kaikki voittaneet voimat ovat kansallismielisiä. Esimerkiksi kommunistit ovat vasemmistolaisuuden lisäksi hyvin nationalistisia.
– Koko Venäjän politiikka on kansallis-patrioottista. Voittaneet voimat ovat yhteiskuntapoliittisesti lähinnä vasemmistolaisia. Toisella Venäjän politiikkaan keskeisesti liittyvällä skaalalla ne ovat enemmän kansallismielisiä kuin kansainvälisiä, Kivinen kommentoi.
Länsi-integraatiossa
taka-askelia?
Venäjän 18-vuotiset neuvottelut Maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi liittymisestä saatiin marraskuussa viimein päätökseen, kun Georgia myöntyi hyväksymään Venäjän jäsenyyden. Kansallismielisten ja vasemmistolaisten voimien voitettua vaalit myös WTO-jäsenyyden tuoma kaupan avaaminen ja liberalisointi sekä länsi-integraatio ylipäänsä voivat joutua duumassa uuteen syyniin.
– Emme ole seuranneet muiden puolueiden [kuin Yhtenäisen Venäjän] kauppa- ja talouspoliittista linjaa. Se, miten vaalitulos vaikuttaa kaupan kannalta suoraan, on Venäjän WTO-jäsenyys, kaupallinen neuvos Mia Hurtta ulkoasiainministeriöstä sanoo.
Venäjän jäsenyys kauppajärjestössä hyväksytään joulukuun puolivälissä WTO:n ministerikokouksessa. Sen jälkeen jäsenyys lähtee Venäjän sisäiseen ratifiointiprosessiin eli duuman hyväksyttäväksi. Näillä näkymin ratifiointi venyisi ensi vuoden kesä–heinäkuuhun, eli duuman uusilla voimasuhteilla on siihen suoraa merkitystä.
– Nyt on aivan liian aikaista sanoa mitään, kun emme tiedä muiden puolueiden WTO-kantaa tai heidän suhtautumistaan kauppapoliittiseen liberalisointiin. Voihan olla, että vaalituloksella on vaikutusta, mikäli muilla puolueilla on joku muu näkemys kuin valtapuolueella, joka on tukenut tätä prosessia vahvasti, Hurtta sanoo.
Vaikutus Suomen ja Venäjän suhteisiin
suurten päätösten kautta
Hurtta ei usko vaalituloksen vaikuttavan suoraan Suomen ja Venäjän kahdenvälisiin kauppasuhteisiin, vaan näkee muutosten tulevan suurien päätösten kautta.
– Suomessa odotetaan Venäjän WTO-jäsenyyttä ja sillä olisi merkittävä myönteinen merkitys meidän kauppaan Venäjän kanssa. Jos siihen tulisi vaalituloksen takia hankaluuksia, niin sillä olisi tietysti vaikutuksia, Hurtta sanoo.
Venäjän WTO-jäsenyys on nähty Suomen kannalta etuna nimenomaan siksi, että sen myötä tullikiistat Venäjän kanssa voitaisiin kuopata menneisyyteen.
– WTO-jäsenyys sitoo tullitasot, eikä niitä voi yksipuolisesti korottaa ilman että joutuisi maksamaan kompensaatioita. Jos Venäjän WTO-prosessi jostain syystä viivästyisi tai siihen tulisi hankaluuksia, sillä voisi olla vaikutusta tulleihin, Hurtta kommentoi.
Länsi ei ole Venäjän
ainoa suunta
Professori Markku Kivisen mielestä suurissa kysymyksissä ei tule tapahtumaan merkittäviä muutoksia. Hän painottaa, että Eurooppa ei ole Venäjän ainoa kansainvälistymisväylä.
– Taloudellisesti Venäjä on integroitumassa sekä länteen että itään, ja Venäjä on luonut omia integraatiomekanismejaan euraasialaiselle alueelle. Kiinan ja Venäjän välillä on kasvavat kauppasuhteet. Se asetelma ei muutu, Kivinen sanoo.
Kivinen muistuttaa, että Euroopan unioni näyttää Venäjän näkökulmasta yhä heikommalta.
– Venäjältä päin katsottuna EU näyttää tällä hetkellä heikommalta kuin pari vuotta sitten. Venäjä ei ole koskaan pitänyt EU:ta kovin tärkeänä poliittisena toimijana ja nyt se näyttää entistä heikommalta.
Muiden puolueiden kuin Yhtenäisen Venäjän tuntemus tuntuu olevan vähäistä paitsi ulkoministeriössä, myös suomalaisella puoluekentällä. Opposition vahvistettua asemaansa merkittävästi suomalaispuolueiden tulisi herätä ja vahvistaa yhteyksiään venäläisiin vastineisiinsa.
– Voisi kuvitella, että Suomessa herätään huomaamaan, että pitäisi pitää yhteyttä Venäjän puolueisiin. Nythän yhteyttä ei juurikaan olla pidetty, Kivinen sanoo.

















Kommentit (7)
Samaa korruptiota ja omaan napaan tuijottamista, valitset minkä tahansa.
Jälkilaskenta voi vielä korjata tilanteen hylätään aitoja ääniä tarpeeksi niin Putinin puolue voittaa.
joka venäjän kielestä suomennettuna tarkoitta Lilliputtia.