Kirjaudu ▼
 

Kreikan tilastopomon toimia tutkitaan – liian rumat luvut

EPA
Kreikan tilastopomon toimia tutkitaan – liian rumat luvut
Kreikassa Tilastokeskuksen johtaja on joutunut omituisten syytteiden kohteeksi. Häntä epäillään Kreikan edun vastaisesta toiminnasta, sillä uudet luvut ovat rutkasti aiempia rumempia. – Valitettavasti tilastot ovat Kreikassa taistelulaji, hän sanoo talouslehti Financial Timesille.
Taloussanomat
28.11.2011 10:29
41

Kreikan tilastokeskuksen Elstatin johtajaa Andreas Georgiouta syytetään talouskriisin tahallisesta liioittelusta ja Kreikan edun vastaisesta toiminnasta.

Rikosnimikkeistä voi saada Kreikassa jopa elinkautisen tuomion. Asiasta uutisoi talouslehti Financial Times.

Georgiou nimitettiin viime vuonna tekemään luotettavampia tilastoja Kreikan taloudesta. Aiemmin hän työskenteli 20 vuotta kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n palveluksessa.

– Minua syytetään siitä, että en ole peukaloinut talouslukuja, Georgiou sanoo FT:lle.

– Haluaisimme olla vain hyvä ja tylsä virasto, joka tekee työnsä. Valitettavasti tilastot ovat Kreikassa taistelulaji.

Georgion kaudella Elstat on muun muassa laskenut, että Kreikan valtion budjettialijäämä vuodelta 2009 on 15,8 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Aiemmin Kreikan tilastoviranomaiset laskivat budjettialijäämäksi 13,4 prosenttia.

Aikaisemmin Kreikan tuottamia tilastoja maan julkisesta taloudesta ei pidetty luotettavina. Nyt myös Euroopan unionin komissio on alkanut luottaa enemmän Kreikan julkisen talouden tilastoihin.

Euroalueen valtiovarainministerit kokoontuvat huomenna päättämään Kreikalle myönnettävästä tukipaketista. Maa tarvitsee 8 miljardin euron tukipaketin maksaakseen julkisen sektorin työntekijöiden palkat ja eläkkeet joulukuulta. Georgiou vastaa syytöksiin 12. joulukuuta.

Tagit Elstat
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (41)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei valehtelijoille kelvannutkaan oikeat luvut.
Annetaan heille sitt 28.11.2011 10:37

Anonyymi
Täytyy muistaa, että oikeilla luvuilla Kreikka ei olisi koskaan päässytkään euroon.
rikollista puuhaa 28.11.2011 10:40

Anonyymi
Näin se menee. Tuomitaan sanansaattaja. Totuudelle ei nykymaailmassa ole kysyntää. Ei hyvältä näytä.
Jo tuomittu 28.11.2011 10:41

Anonyymi
On rikollista olla liian rehellinen.
No more a nice guy
alkuperäisasukas 28.11.2011 10:41

Anonyymi
Erehtyi KERTOMAAN totuuden.
Buhahhah 28.11.2011 10:41

Anonyymi
Tietenkin on Kreikan valtion edun vastaista, jos kertoo rahoittajille totuuden. Eli elinkautinen on oikeutettu tuomio.
Falsios Statistiks 28.11.2011 10:42

Anonyymi
Kreikassa myös potkitaan pois verovirkailijat, jotka yrittävät kerätä veroja. Ei tämä kansa opi. Rahahanat pitäisi pistää kiinni ja saisivat opetella.
Kofka 28.11.2011 10:44

Anonyymi
Miten voi olla mahdollista, että nämä huijarit ovat vielä mukana Eurossa?

Eikö ole mitään rajaa?
TTK 28.11.2011 10:45

Anonyymi
Valitettavasti tilastot ovat Kreikassa taistelulaji


Tuloslaskentaan vaikuttavat tilastojen perusteella tehtävät laskelmat ovat taistelulaji myös suomalaisissa vakuutusyhtiöissä, missä aktuaarit laskevat tuloksen sellaiseksi kuin yritysjohto käskee elleivät halua taistella työpaikastaan.
Aina Ikävä 28.11.2011 10:46

Anonyymi
Tarpeeksi kun vääristää talouslukuja voi todeta ettei Kreikka mitään apupaketteja tarvitsekaan.
seitsemänpäivää 28.11.2011 10:47
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä