Arabiliitto asetti Syyrialle kovat pakotteet
Qatarin pääministerin sheikki Hamad Bin Jasim Bin Jaber Al Thanin mukaan liitto aikoo jäädyttää Syyrian arabimaihin sijoitetun omaisuuden ja asettaa maan virkamiehille matkustuskiellon.
Lisäksi Arabiliiton maat lopettavat kaiken yhteistyön Syyrian keskuspankin kanssa ja asettavat maan kauppasaartoon. Kauppasaarto ei koske peruselintarvikkeita.
Qatarin pääministerin mukaan pakotteiden ei ole tarkoitus vahingoittaa tavallisia kansalaisia.
Arabiliitto ei ole vuosikymmeniin puuttunut jäsenmaidensa toimiin. Monilla Arabiliiton mailla on jo valmiiksi kireät välit Syyriaan, sillä maa on liittoutunut Iranin kanssa. Myös pitkään jatkunut verenvuodatus on laittanut vauhtia kauppapakotteiden edistämiseksi.
Presidentti Bashar Al-Assadin johtamassa Syyriassa on järjestetty runsaasti mielenosoituksia viimeisen kahdeksan kuukauden aikana. Mielenosoittajat ovat vaatineet al-Assadia astumaan syrjään maan johdosta.
Poliisi on taltuttanut mielenosoitukset väkivallalla. Esimerkiksi tänään Al-Arabiya-televisiokanava raportoi, että Syyrian turvallisuusjoukot tappoivat 26 mielenosoittajaa.













