Mielenosoitus ei vaikuttanut New Yorkin pörssiin

EPA
Mielenosoitus ei vaikuttanut New Yorkin pörssiin
Tuhannet Wall Streetillä marssineet mielenosoittajat eivät onnistuneet häiritsemään New Yorkin pörssin toimintaa. Antikapitalistisen Occupy Wall Street -liikkeen järjestämä tapahtuma sujui viranomaisten mukaan pääosin rauhallisesti.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Reuters- Bloomberg-Talousssanomat
18.11.2011 08:38
Kommentit 20

New Yorkissa mielenosoittajien joukko jäi uutistoimistojen mukaan odotettua pienemmäksi. Päivän mittaan yritysten valtaa vastusta väkijoukko kasvoi muutamaan tuhanteen. Illalla Brooklynin sillan ylittäneeseen mielenosoittajien joukkoon liittyi myös ammattiyhdistysten jäseniä.

New Yorkin poliisi pidätti Reutersin mukaan päivän aikana noin 200 ihmistä, viime kuussa vastaavanlaisella marssilla pidätettiin noin 700 mielenosoittajaa. Kahakoissa loukkaantui seitsemän poliisia ja kymmenkunta mielenosoittajaa.

Poliisi sulki Wall Streetiä ympäröivät kapeat kadut New Yorkin pörssin ympärillä. Pörssi- ja pankkityöntekijät pääsivät työpaikoilleen näytettyään henkilöllisyystodistuksensa. Ajallaan avautunut New Yorkin pörssi toimi täysin normaalisti.

Mielenosoituksia oli myös muissa Yhdysvaltain kaupungeissa kuten Miamissa, Detroitissa ja Bostonissa. Los Angelesissa sadat mielenosoittajat marssivat finanssikortteleiden läpi ja pystyttivät hetkeksi telttansa Bank of American toimistotalon eteen.

Yritysten valtaa vastustava Occupy Wall Street –protestiliike sai alkunsa kaksi kuukautta sitten. Aikaisemmin marsseille on osallistunut satoja ihmisiä, mutta liikkeen tiedottajan ja kaupungin virkailijoiden mukaan tämän päivän protesteihin odotetaan tuhansia osanottajia.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenWall Streetin valtaus jatkuu tänään (17.11.2011 11:52)
mainos

Kommentit (20)

Huono 0
Eikö ne ymmärtäneet, että se WALL on rakennettu siksi, että ne huijarit pysyisivät siellä sisällä ?
Oikeus ei ole sama kaikille
Huono 1
Fire Wall Street?
Johnny Slogan
Huono 1
Lopettajaa odottaa speden kohtalo. Lopettakaa rahalaitoikset ja köysi kaulaan.
Lopettakaa Suomi
Huono 6
Tuet pois työttömiltä ja luusereilta.
Kadut kutsuvat. Sillan tai veneenalle Sloganit ja muut hampit.
Kun talous kasvaa, niin murusia tippuu pöydältä heikommille.. mutta kun kasvu loppuu, niin levottomuus leviää.

Nykyinen nuori Amerikkalainen sukupolvi on ensimmäinen, jolla on vähemmän koulutusta ja vaurautta kuin vanhemmillaan.
the Limits to Growth
Huono 0
Tuet pois työttömiltä ja luusereilta.

Muuta rahapoliitikkaa niin luuserit ja työttömät saa työtä ja maksa sinä velkasi joka estää näitä työlistymästä.

Yksinkertaisuus
Huono 0
´

Osakkeita ei noteerata kaduilla kansan huutoäänestyksissä.

Pörssien vedättely on ammattimiesten työtä.

Ja nyt osinkkokahville.
vänrikki S.
Huono 5
Miksi sen olisi pitänyt vaikuttaa? Pörssi toimii faktapohjaisesti eikä perusteettomilla iskulauseilla.
Huono 0
Miksi sen olisi pitänyt vaikuttaa? Pörssi toimii faktapohjaisesti eikä perusteettomilla iskulauseilla.

No tuo nyt oli suurin tuuba ikinä. Pörssi nähnyt faktaa!!!
verkot tötterölle
Huono 0
"Päivän mittaan yritysten valtaa vastusta väkijoukko kasvoi muutamaan tuhanteen."
"Over 30,000 People Rally in New York City (NYPD estimated 32,500), including organized contingents of workers, students, and other members of “the 99%""
melko vähättelevää taloussanomien uutisointi
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949