Kirjaudu ▼
 

Maailman 10 huonointa taloutta listattu

EPA
Maailman 10 huonointa taloutta listattu
Venezuelan presidentti Hugo Chavez
Amerikkalainen taloussivusto CNBC on listannut kymmenen maata, joissa on sen mukaan huonoin liiketoimintaympäristö. Katso listaus ja perustelut.
Taloussanomat
5.11.2011 16:00
72

10. Argentiina

Vuonna 2002 talousromahduksen kokenut Etelä-Amerikan maa ei ole onnistunut houkuttelemaan sijoittajia takaisin luokseen. Esimerkiksi rakennusluvan saaminen maassa on tiheän byrokratiaviidakon takana.

9. Venäjä

Suomen itänaapuri on yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista, mutta yrittäminen siellä ei ole helppoa. Vaikean byrokratian vuoksi esimerkiksi sähkösopimuksen solmimisessa voi kestää jopa yli yhdeksän kuukautta.

8. Brasilia

Etelä-Amerikan talousmahti on yrittämiselle hankala maa etenkin korkean veroasteensa vuoksi. Viime vuonna maan kokonaisveroaste oli 37 prosenttia bruttokansantuotteesta.

7. Indonesia

Kaakkois-Aasian suurin talous on liiketoiminnan kannalta hankala etenkin byrokratian vuoksi. Esimerkiksi yrityksen perustamisessa kestää Indonesiassa puolitoista kuukautta, joka on 3,5-kertaisesti OECD-maiden keskiarvoa enemmän.

6. Intia

Maailman neljänneksi suurin talous on kasvanut viime vuosina hurjaa 7,5 prosentin vuosivauhtia, mutta erittäin pahat korruptio-ongelmat tekevät liiketoiminnasta vaikeaa.

5. Nigeria

Afrikkalainen öljyjätti tienaa raaka-aineilla, mutta maan liiketoimintaympäristö on huono. Vaikea byrokratia, laajalti esiintyvä väkivalta ja poliittinen epävakaus ovat pelottaneet sijoittajia jo pitkään.

4. Filippiinit

Saarivaltion luonnonvaroissa on runsaasti potentiaalia, mutta alati muuttuva ja epämääräinen oikeusjärjestelmä on ajanut ulkomaiset sijoittajat pakosalle.

3. Algeria

Pohjois-Afrikan Algeria on bisnesympäristöltään huono etenkin takeltelevan byrokratian vuoksi. Maassa on vaikea maksaa veroja oikein, rekisteröidä omaisuutta ja saada esimerkiksi sähkösopimus.

2. Ukraina

Euroopan toiseksi suurin maa on huono ympäristö liiketoiminnalle etenkin neuvostoajalta periytyvän jäykän toimintakulttuurin vuoksi. Maassa on äärimmäisen vaikea saada esimerkiksi rakennuslupia, ja poliittinen järjestelmä on epävakaa.

1. Venezuela

Maan liiketoimintaympäristö on huono etenkin heikon sijoitussuojan, viime vuosina tehtyjen kansallistamispäätösten ja luotonsaannin vaikeuden vuoksi.

Katso CNBC:n listaus ja tarkemmat perustelut täältä.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (72)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Entäs zimbabwe?

Siellähän on kaikki vähintään miljonäärejä.
Nimetön 5.11.2011 16:21

Anonyymi
Hyssssss!!! Ei Venäjää saa arvostella. Tarja suuttuu ja mököttää.
Nimetön 5.11.2011 16:36

Anonyymi
Sun talous, eronneen vaimosi löuottokorttitalous, 3 naapurirommarin talous, opiskelija lapsesi pikavippitalous, 4 työttömän baarituttusi sosiaalituettu talous. Tässäkö kaikki kymmenen?
Nimetön 5.11.2011 16:44

Anonyymi
On siinä kanssa lista.

Kyllä maahan tarvittaisiin asiallinen ja tasapuolinen media, muuten jatkuu tämä valedemokratia?
Nimetön 5.11.2011 16:49

Anonyymi
Argentiinahan on ollut vuosikausia loistovedossa (todella laaja-alainen talouskasvu) sen jälkeen kun alkoivat tehdä joka ikisessä asiassa päinvastoin kuin mitä IMF suosittelee.

Ihan sama mitä entrepreneur-forumia maailmalla seuraa niin Argentiinaa kehutaan hyväksi paikaksi toimia.

Taitaa taas USA:n poliittinen eliitti vähän vaikuttaa näihin listoihin, IMF vieläkin kiukkuinen kun Argentiina ei suostu vähentämään koulutusta ja tekemään väestöstään mistään mitään tietämätöntä orjakansaa.
Mr Mister 5.11.2011 16:51

Anonyymi
Viva Venezuela! Viva Chavez! Hugo lähettää lämmitysöljyä maailman parhaan maan kansalaisille, jotta selviävät ensi talvesta.
Pueblo 5.11.2011 16:56

Anonyymi
Brasilia tekee aivan oikein, kun verottaa luonnonvaroistaan kumpuavia rikkauksia eikä jakele niitä ilmaiseksi muille. Siinä ei typerien listojen sijoitukset paina mitään, kun järkevästi toimitaan.
SH 5.11.2011 17:06

Anonyymi
Argentiinahan on toiminut fiksusti. Oma kansa ja yhteiskunta merkitsevät aivan muuta kuin kansainvälisten pankkiirien ja yhteisösijoittajien kuten vakuutusyhtiöiden ja yksityisten pelurien elättäminen tilanteessa, jossa yhteiskunta pitäisi ajaa alas. Brasiliassa ei pankkisektorilla ole ongelmia, kuten Jan Hurri on ansiokkaasti kirjoittanut. Kunnon vastuut operatiiviselle johdolle ja suurimmille omistajille.Yleisesti on niin, että siinä kuin voitot ovat privaatteja, niin pitää olla myös tappioidenkin. Olkoon se sijoittaja sitten pankki, vakuutusyhtiö tai yksityinen peluri. Suomen osalta Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi aiheuttivat ja Katainen yhä aiheuttaa vääristymää. He kun lupasivat omavaltaisesti ja salaa viime talvena kahdeksan miljardia Suomen verovaroja maasta ulos ERVV:lle.Tästä pitää seurata oikeudellinen vastuu, ja siihen pyritään vetoomuksella. Adressit piste com, hakusanalla "Katainen ja Kivniemi, toimien luvallisuus ja ministerivastuulaki" sekä "EU-tukipaketit ovat laittomia". Saa allekirjoittaa ja antaa toisillekin allekirjoitettavaksi.


Totta on, että Argentiina toimi viisaasti. Minkähän arvoinen sitten on lähteenä tämä artikkelissa mainittu jenkkisaitti ja kenekähän kannalta ajateltuna. Olisiko niin, että sijoittajapelurille Argentiina ei ole helppo, mutta Argentiina on hyvä omia prioriteettejaan ajatellen. First things first, kansalaisten oikeusturva, ruoka, liikenne, terveydenhuolto, koulutus, toimiva demokratia, se kaikki on palhon tärkeämpää kuin se, että ulkomaiset pankkiirit saavat satumaisia voittoja korkoina ja että heidän tavoitteensa oli pitää Argentiina polvillaan. Nyt Kreikka hukkasi tuhannen taalan paikan toimia oikeana demokratiana ja puolustaa kansalaisiaan saalistajia vastaan.

Ja mitä Brasiliaan tulee, Jan Hurrille suurkiitos todella valaisevasta ja syvällisestä artikkelistaan Brasilian pankkivastuujärjestelmästä. Brasilia toimii pitkäjänteisesti ja verotustasohan on vielä melko matala. Maa pyrkii pitkäjänteisesti vaurastumaan, mutta niin, että kansalaisilla on keskimäärin hyvin. Se on tasan ja tarkkaan oikea lähstymistapa.
Brasileiro 5.11.2011 17:09

Anonyymi
Kas kun ei Somalia löydy listalta - tai maailaman vaarallisin maa Afganistan.
Näyttää listan kaikilla mailla olevan aika kriittinen asenne Yhdysvaltoja kohtaan - ei taida olla sattuma.

No lista onkin jenkkitekoa, joilla maantiedot ja taidot loppuvat Atlannin rannikolle.
Kaikkea sitä näkee 5.11.2011 17:11

Anonyymi
Tuo Venezuela on kyllä varmaan listalla vain siksi, että USA haluaa heidän öljynsä. Eihän listalla ole Kuubaakaan.
Nimetön 5.11.2011 17:15
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä