Ranska myy sotalaivoja Kreikalle: Saatte korotonta maksuaikaa
Ranskan valtion omistama asevalmistaja DCNS suunnittelee myyvänsä Kreikan laivastolle jopa neljä modernia häivefregattia. Alukset maksavat 300 miljoonaa euroa kappaleelta.
Kreikka on kuitenkin tunnetusti pahoissa veloissa, eikä selviydy edes erääntyvistä lainoistaan ilman Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston tukilainoja. Siksi Ranska on päättänyt, ettei sota-alustenkaan maksulla ole kiirettä.
Saksalaislehti Spiegelin saamien tietojen mukaan Kreikka saisi viisi vuotta aikaa, ennen kuin sen on maksettava aluksista. Se saisi aluksista myös sadan miljoonan euron alennuksen.
Suunnitteilla oleva kauppa hiertää Saksan ja Ranskan välejä. Saksalaiset kilpailijat ovat havitelleet kauppaa vuosien ajan, ja haluavat nyt liittokansleri Angela Merkelin puuttuvan asioihin.
– Samalla kun Saksan telakat eivät saa tilauksia, DCNS ja Kreikan telakat saavat tukea ja pidetään hengissä luultavasti loppujen lopuksi Saksan rahoilla, teräsvalmistaja ThyssenGruppin johtaja valitti kirjeessä Saksan hallitukselle, Spigel kirjoittaa.
Myös Saksan hallituksen sisällä halutaan Merkelin puuttuvan kauppaan, joka uhkaa koitua osin euromaiden verottajien maksettavaksi.
– Liittokanslerin on pysäytettävä hänen ystävänsä Sarkozy, sosiaalidemokraattien Uwe Beckmeye sanoi.
ThyssenGrupp ei kommentoinut vuotanutta kirjettä Spiegelille.











