Seuraava hidastaja: Thaimaa
Thaimaan bruttokansantuote kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 2,6 prosenttia viime vuodesta. Ensimmäisellä neljänneksellä kasvua oli vielä 3,2 prosenttia, ja uutistoimisto Bloombergin haastattelemat analyytikot olivat odottaneet huhti–kesäkuulle 3,6 prosentin kasvua.
– Onhan se selvästi huonommin kuin ennustettiin, mutta ymmärrettävää, kun ottaa huomioon viennin logistiset ongelmat Japanin maanjäristyksen jälkeen ja suurten talouksien hidastumisen toisella neljänneksellä, sijoituspankki Kasikornbankin analyytikko Nalin Chutchotitham sanoi.
Thaimaan bkt-luvut julkaiseva viranomainen laski maan kasvuennustetta 3,5–4 prosenttiin tälle vuodelle. Aiemmin ennuste oli 3,5–4,5 prosenttia. Suurin riski Thaimaalle on maailmanlaajuisen kasvun hidastuminen.
Sijoittajat odottavat nyt, nostaako Thaimaan keskuspankki ohjauskorkoaan odotetusti. Pääministeri Yingluck Shinawatralla on paineita lisätä valtion investointeja ja kulutusta vaalilupaustensa mukaisesti. Toimet lisäävät inflaatiopaineita, johon keskuspankin uskotaan vastaavan koronnostolla.













