Ruuan hinta sen kertoo – elokuussa 2013 räjähtää taas

Ruuan hinnan kohoamisesta ja ruokamellakoista on puhuttu viime vuosina paljon. Nyt New England Complex Systems -instituutin tutkijat sanovat, että liian korkealle kivunnut ruuan hinta aiheuttaa lähes varmasti levottomuuksia.
Marco Lagin tutkimusryhmän mukaan ruuan hinnan ylittäessä tietyn kynnyksen levottomuudet leviävät ympäri maailmaa. Lagin ryhmä perustelee väitettään kahdella tilastolla: YK:n keräämällä maailman ruuanhintaindeksillä ja tilastolla maailman levottomuuksista.
Ryhmän mukaan yhteys on kiistaton: ruuan hinnan noustessa tietyn kynnyksen yli vaikeudet ovat taatut. Johtopäätös ei ole ruudinkeksintää. Ihmisistä tulee epätoivoisia nälkäisinä.
Lagin mukaan levottomuudet eivät kuitenkaan seuraa suoraan korkeasta ruuan hinnasta. Kalliit hinnat luovat pikemminkin maaperän, jossa kansannousun siemenen on hyvä itää. Liian korkea ruuan hinta johtaa tilanteeseen, jossa lähes mikä tahansa voi laukaista levottomuudet.
Väitteillä on
pohjaa
Viime joulukuun 13. päivä Lagin ryhmä kirjoitti, että ruuan hinta maailmalla on ylittänyt levottomuuskynnyksen. Neljä päivää sen jälkeen tunisialainen Mohamed Bouazizi sytytti itsensä tuleen ja laukaisi samalla yhä käynnissä olevat Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän levottomuudet.
Jos liian korkea ruuan hinta johtaa levottomuuksiin, halpojen hintojen pitäisi vakauttaa maapallo. Onko hintojen laskeminen kuitenkaan mahdollista?
Lagin ryhmän mukaan ruuan hinnan nousu on seurausta kahdesta asiasta. Sijoittajat ovat alkaneet spekuloida ruuan hinnalla ja viljasta on alettu tehdä etanolia tukiaisten avulla. Jotta ruuan hinta saataisiin hilattua alas, olisi lännen syytä toimia.
Tällä hetkellä YK:n ruuanhintaindeksi on nousussa. Lagin tutkimusryhmän mukaan hinta nousee levottomuuskynnyksen yli elokuussa 2013, jos nousu jatkuu nykyisellään.
Mikäli Lagin tutkimusryhmän analyysi pitää paikkaansa, kahden vuoden päästä maailma on räjähdysherkkänä ja luvassa voi olla ennennäkemättömiä mellakoita.
















Kommentit (81)
CNBC
www.youtube.com/watch?v=O49-eWfrYQ4
Jotain uutta tarvitaan tilalle ja toivottavasti nopeasti!
Ei jumaleishon.
seuratkaa historiaa ja öljyn hinta indeksejä...
lämmitykseen ja vihanesmaa omavaraistuotantoon.
Jos lihan hinta nousee liikaa niin otan 2 sikaa
joiden porsaat kasvatan lihaksi,samoin kanoja.
Tosin en ennätä mielenosoituksiin kun kierrettävä
asiakkaiden luona tarjouksia laskemassa.