Kirjaudu ▼
 

"EKP ostaa Italian ja Espanjan velkakirjoja"

Lehtikuva
"EKP ostaa Italian ja Espanjan velkakirjoja"
Euroalueen keskuspankki EKP on taipumassa myös Italian ja Espanjan valtionvelkakirjojen ostamiseen, lähteet kertovat. Kyseessä olisi merkittävä toimenpide euroalueen kriisin hallitsemiseksi. Asiasta päätetään tänään illalla.
Taloussanomat
7.8.2011 15:40
53

Euroalueen keskuspankki EKP päätti torstaina jatkaa alueen valtioiden joukkovelkakirjojen ostamista kolmen kuukauden tauon jälkeen.

Markkinoiden pettymykseksi EKP keskittyi kuitenkin vain Irlannin ja Portugalin velkakirjoihin, joita se päätti ostaa noin 80 miljardilla eurolla. Asiantuntijoiden mukaan ainoa keino kriisin hallitsemiseksi olisi Italian ja Espanjan velkakirjojen osto, mihin pankki onkin nyt myöntymässä.

Yhdysvaltalainen talouslehti Wall Street Journal kertoo nimettömiin lähteisiin viitaten, että EKP on nyt valmis laajentamaan velkapaperien ostoa myös Italian ja Espanjan velkakirjoihin.

Kyseessä olisi varsin merkittävä päätös, sillä Italian ja Espanjan velkakirjat ovat Kreikan jälkeen kaikkein epävakaimpia koko euroalueella. Niiden korot nousivat tällä viikolla yli kuuteen prosenttiin, mikä on euroajan ennätys.

Lisäksi ostojen volyymi olisi suuri, sillä kaksi maata laskevat  vuosittain liikkeelle yhteensä noin 600 miljardin euron arvosta velkakirjoja.

EKP pitää tänään harvinaisen puhelinkonferenssin, jossa on määrä neuvotella euroalueen vakauttamistoimenpiteistä.

Espanjan ja Italian velkakirjojen osto on tulenarka aihe, sillä ennakolta ajatellen helpompi päätös, Portugalin ja Irlannin velkakirjojen ostaminen, ei sekään syntynyt yksimielisesti. EKP:n neuvoston 23:sta jäsenestä ainakin kolme, mukaanlukien Saksan keskuspankki, vastusti päätöstä.

Perinteisesti EKP:n linjana on ollut olla puuttumatta valtioiden rahoitukseen, mutta nyt tilanne vaatii järeitä toimia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– EKP on valmis merkittäviin toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi, mutta ensin maiden itsensä on tehtävä tarvittavat toimenpiteet. Muuten se olisi kuin kaataisi vettä ämpäriin, jossa on reikä pohjassa, Belgian keskuspankin Luc Coene sanoi WSJ:n mukaan.

"Tarvittavilla toimenpiteillä" tarkoitetaan leikkauksia, joita Italian ja Espanjan odotetaan tekevän julkiseen talouteen. Italian pääministeri Silvio Berlusconi lupasikin vauhdittaa säästötoimenpiteitä. Etenkin Saksa on vaatinut kovaan ääneen leikkauksia.

EKP:n puheenjohtaja Jean-Claude Trichet hoputtaa EKP:n neuvostoa tekemään päätöksen etenkin Italian velkakirjojen ostosta, uutistoimisto Reuters kertoo. Päätös on määrä tehdä tänään illalla kello 20 Suomen aikaa alkavassa puhelinkokouksessa. Jos se on myönteinen, velkakirjoja alettaneen ostaa jo huomenna maanantaina.

EKP:n toimet ovat asiantuntijoiden mukaan toimivia kuitenkin vain lyhyellä aikavälillä, ja pidemmän aikavälin kannalta Euroopan vakausvälineen saaminen joukkovelkakirjamarkkinoille olisi ensisijaisen tärkeää.

Näin velkakirjojen ostot eivät rasittaisi EKP:n tasetta, vaan euroalueen valtiot kantaisivat alueen kriisinhallinnan taakan, WSJ pyörittelee.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (53)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pizza 30 000 Italian liiraa kohta Euroa.
Maksalaatikko 7.8.2011 15:48

Anonyymi
Yksi sana riittää kuvaamaan eurostoliittoa: pyramidihuijaus.
Kiitos kaikille koko 7.8.2011 15:49

Anonyymi
KULLANkallista aikaa eletään?
SILVER Eagle 7.8.2011 15:52

Anonyymi
Ja siinä menee jälleen kerran suomen kansan verorahoja (SuomenPankin) kautta ilman eduskunnan hyväksyntää. Eikö 25000 milj euroa riitä jo Liikanen?
Nimetön 7.8.2011 15:53

Anonyymi
Kaikkea yitetään, ettei ensi viikosta tulisi pörssihistorian verisin. Asuntovelkaiset, suomen asuntokuplaan hassahtaneet, säälin teitä oikeasti.
1990 7.8.2011 15:54

Anonyymi
Titanic uppoaa vauhdilla. Nyt päällystö on päättänyt ampua ilotulitus raketteja hätäraketteina.Vielä hetki aikaa ja Atlantin pohja odottaa EU:ta jossa odottaa satavuotinen rauha ja hiljaisuus.Kunhan huuto ja mekastus pinnalla hiljenee.
Captain Smith 7.8.2011 15:54

Anonyymi
Potilasta ei voida enää pelastaa.
Lääkitys voidaan lopettaa tarpeettomana.
cash 7.8.2011 15:57

Anonyymi
TOIVOTON kuitenkin.
wake up kids 7.8.2011 15:57

Anonyymi
Haluttiinpa se myöntää tai ei, on rahatalousjärjestelmässä jonkun aina velkaannuttava, jotta talouskasvun edellytykset säilyvät.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka pitkään unelmia pelastavasta talouskasvusta on mahdollista pitää yllä. Joka tapauksessa on selvää, että mitä nopeammin poliittiset päätöksentekijät luopuvat järjettömistä ajatusmalleistaan ja myöntävät, ettei julkinen velkaantuminen ole talouden kasvun ja työllisyyden kannalta lähtökohtaisesti haitallista, sitä vähäisemmin vaurioin globaalista talouskriisistä voidaan selvitä.
se on sitten siinä 7.8.2011 15:58

Anonyymi
Ei kannattais p@skatunkiota pöyhiä,...
leviää vaan turhaan 7.8.2011 15:59
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä