"Valko-Venäjä saattaa yhdistyä Venäjään"
Venäjän pääministeri Vladimir Putinilta kysyttiin Seliger-järven nuorisoleirillä, mitä mieltä hän on siitä, että Venäjä ja Valko-Venäjä yhdistyisivät yhdeksi valtioksi.
Putin sanoi, että mahdollinen liitos on "toivottavaa, ja täysin riippuvaista Valko-Venäjän kansan tahdosta", uutistoimisto RIA Novosti kertoo.
Kun asiaa kysynyt valkovenäläinen mies sanoi heidän haluavan sitä, Putin sanoi taistelevansa liitoksen puolesta.
Putin kuitenkin ilmaisi, että asiassa on kunnioitettava myös Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan tahtoa.
Valko-Venäjä on kärsinyt pahoista talousvaikeuksista, energiasta on pulaa ja maaseudulla on arvioitu olevan jopa nälänhätää vastaava tilanne.
Maan opposition mielenosoitukset muun muassa viime joulukuun presidentinvaalien aikaan tukahdutettiin väkivaltaisesti ja mielenosoittajia pidätettiin.
Venäjä ja Valko-Venäjä ovat jo esimerkiksi tullialue- ja viisumiyhteistyössä ja Valko-Venäjä on vahvasti riippuvainen naapurinsa taloudellisesta tuesta.













