Hikipajalla skandaali – jopa sata pyörtyi päivässä
Urheiluvälinevalmistaja Pumalle tossuja valmistavan kamputsealaisen Huey Chuenin tehtaalla sattui huhtikuussa salaperäisten pyörtymisten sarjoja. Kahden päivän aikana lattialle tuupertui yli kaksisataa työntekijää.
Tapausten seurauksena Puma määräsi tehtaan muun muassa parantamaan ilmanvaihtoaan. Siitä huolimatta viimeksi maanantaina yksi työntekijä menetti tajuntansa ja viitisenkymmentä joutui jälleen terveysasemalle huonovointisuuden vuoksi, saksalainen Focus-lehti kertoo.
Puman edustaja kertoo lehdelle, että se suhtautuu asiaan vakavasti.
Hikipajajärjestö
tutkii
Huhtikuisten pyörtymisten takia Puma antoi tehtaan työolosuhteiden selvittämisen Fair Labor Associationin (FLA) tehtäväksi. Yhdysvaltalaisjärjestö kertoo olevansa voittoa tuottamaton, hikipajaolosuhteita parantamaan pyrkivä järjestö. Sen jäseniä ovat Puman ohella muun muassa Adidas ja Nike.
FLA:n raportista käy ilmi, että kohun nostattaneet pyörtymiset eivät olleet yksittäistapaus, vaan että tavallisesti 4–5 työntekijää kuukausittain menettää tajuntansa.
Tarkastus paljasti lukuisia epäkohtia. Tärkeimmät havainnot olivat, että valtavat ylityömäärät olivat tehtaan normaali käytäntö ja että kemikaalien käyttö ja säilytys eivät vastanneet vaatimuksia.
Lämpötila tehtaassa oli korkea ja kemikaaleja oli ilmassa huomattavasti ”varsinkin alueilla, joilla lämpötila oli yli 40 astetta”. Tehtaalla käytettävistä kemikaaleista löytyi myös tolueenia, vaikka Puman toimintaohjeet kieltävät aineen käytön. Myös valaistus oli huono.
"Vessassa ei saa
käyttää kenkiä"
Huey Chuenin tehtaalla neljän tunnin päivittäiset ylityöt olivat jokapäiväisiä. Lisäksi työntekijät joutuivat työskentelemään normaalin työvuoronsa lisäksi pahimmillaan yön yli seuraavan päivän iltaan.
Muita epäkohtia olivat muun muassa riittämättömät terveyspalvelut ja käymälätilat. Tehtaan omien määräysten mukaan käymälässä ei saanut käyttää kenkiä, vaikka siivous oli puutteellista.
FLA kertoo, että Puma on käynnistänyt ohjelman työskentelyolosuhteiden parantamiseksi. Puma muun muassa edellyttää, että viikkotyöaika ylityöt mukaanlukien ei ylitä 60 tuntia ja että työntekijöille taataan viikoittainen lepopäivä. Myös työturvallisuutta ja työympäristöä on parannettava.
Huey Chuen on toiminut vuodesta 2006 alkaen ja sen 3 400 työntekijää valmistaa kenkiä vain Pumalle. Kenkä- ja tekstiiliteollisuus on Kamputsean tärkein vientiala. Vienti kohdistuu pääasiassa Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Puman kotipaikka on Baijerin Herzogenaurachissa.

















Kommentit (68)
Suomeksi SUKKAMEHUA ?
40 astetta lämpoä, ilma sakeana kemikaaleista ja ylitöitä päivittäin.
Globaalissa kilpailussa parin euron tuntipalkasta joudumme tosi tiukille.
Mutta ainahan voimme ryhtyä jääkiekkotähdiksi kahmimaan kultaa, kunniaa ja miljoonia.
joo eikö ne ymmärrä että toimivaa ilmastointia ei voi rakentaa, koska markkinavoimat ja globaali kilpailu.