Kirjaudu ▼
 

"Lainojen maksulla ei kiirettä, Kreikka"

EPA/ORESTIS PANAGIOTOU
"Lainojen maksulla ei kiirettä, Kreikka"
Brysselissä koolla olevat euromaat suunnittelevat Kreikan laina-aikojen pidentämistä ja korkojen alentamista. Uutistoimisto Reutersin lukemien sopimusluonnosten mukaan lainakorot tippuisivat ainakin prosentilla ja pankkisektori osallistuisi talkoisiin vaihtamalla velkapapereita pidempiaikaisiin.
Reuters
21.7.2011 17:34 (päivitetty 19:35)
109

Euromaiden ja muiden tahojen myöntämien lainapakettien maksuaikoja pidennettäisiin sopimusluonnosten mukaan 7,5 vuodesta 15 vuoteen.

Lainakorot puolestaan laskisivat nykyisestä vähintään prosentilla 3,5 prosenttiin.

Pankkien ja yksityisten sijoittajien osallistumisen tavoista keskustellaan yhä. Rahoitusalan järjestö IIF on Reutersin mukaan ehdottanut, että pankit vaihtaisivat osan Kreikan nykyisistä, vuonna 2019 erääntyvistä velkakirjoista pidempiin 30-vuotisiin lainoihin.

Käytännössä pankit siis antaisivat Kreikan veloille lisää maksuaikaa. Helpotuksen nettoarvo olisi noin 17 miljardia euroa.

Rahoitusalan järjestö Institute of International Financeen kuuluu 400 merkittävää pankkia ympäri maailmaa. IIF arvioi, että jos sopimusehdotuksen takana seisoisi 90 prosenttia sen jäsenistä, jopa 135 miljardia dollaria Kreikan velkoja pystyttäisiin uudelleenjärjestelemään.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yksityiset tahot ovat lainanneet Kreikalle arviolta noin 150 miljardia euroa.

IIF:n paperin mukaan Kreikka tarvitsee vuoden 2014 puoliväliin mennessä 173 miljardia euroa. Tästä 28 miljardia katettaisiin Kreikan valtionomaisuuden yksityistämisillä.

Euroalueen johtajat päättävät torstai-iltana Kreikka-ohjelman jatkosta. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Jyrki Katainen.

Ihmiset Jyrki Katainen
Tagit IIF
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (109)


Anonyymi
Rahoitusalan järjestö IIF ehdottaa sopimusluonnoksessaan, että pankit vaihtaisivat osan Kreikan nykyisistä, vuonna 2019 erääntyvistä velkakirjoista pidempiin 30-vuotisiin lainoihin.

Tämä on siis korkean tason asiantuntijoiden ratkaisu Kreikan velkaongelmaan. Velalla maksetaan velkaa. Ei se ole mitään muuta kuin ongelman lykkäämistä ja kasvattamista. Onko oletuksena, että kuitenkin jossain vaiheessa Kreikan velat saneerataan pois. Mutta kenen kustannuksella? Veikkaan että Suomellekin tarjotaan vakuuksiksi velkakirjoja tai muita ?arvopapereita? joilla ei ole mitään arvoa. Siltä se näyttää, kun velkakirjoja ja muita "arvopapereita" laaditaan ja sekoitetaan keskenään. Niiden arvoa ei voi enää kukaan arvioida luotettavasti. Toivottavasti tällaisia nollapapereita Suomi ei huoli tukirahojen vakuuksiksi.

Jutta Urpilainen, katso tarkkaan mitä allekirjoitat.
Äänestäjä 21.7.2011 18:17

Anonyymi
Persut, seuratkaa ulkomaisia talouskanavia, niin ymmärrätte (jos ymmärrys riittää), miksi puheenne sekasorrosta taisivat jäädä teidän omaksi leikiksi
Nimetön 21.7.2011 18:19

Anonyymi
Ja näitä me tuetaan Kreikassa.

1) 800 entistä poliitikkoa vaatii takautuvasti enemmän rahaa - noin 80 miljoonaa euroa.

2) Pääministerin työntekijät saavat edelleen 16 kuukausipalkkaa vuodessa.

3) Valtionyhtiöiden työntekijät saavat mm. bonukset täsmällisyydestä, käsienpesusta sekä työskentelystä 0-8 asteen lämpötiloissa. Jopa kopiokoneen käytöstä sai lisärahaa. Lisien avulla valtion virkamies saattoi nostaa 3908 euron peruspalkkaansa 8675 euroon.

4) Bussinkuljettajan virallinen työaika alkaa sopimuksen mukaan jo siitä, kun hän lähtee kotoa. Jopa moottorin lämmittelystä saa lisärahaa.

5) Veturinkuljettajan vapaapäivät lasketaan 28 tunnin mukaan 24:n sijasta.

6) Papit saavat joka jumalanpalveluksesta lisäpalkkaa.

7) Tietyissä valtionyhtiöissä, kuten öljy-yhtiö Hellenic Petroleumissa, maksetaan 18 kuukausipalkkaa vuodessa. Yövartija saattaa saada jopa 72 000 euroa. Lisäksi jokainen työntekijä saa viiden päivän luksusloman haluamassaan hotellissa. Konsernin työntekijät ansaitsevat saksalaiskollegoihinsa verrattuna 50 prosenttia enemmän.

8) Pitkäaikaisia korkean tason poliitikkoja on kreikkalaismedian mukaan hyvästelty eläkkeelle jopa 250 000 euron kultaisen kädenpuristuksen saattelemana. Parlamentin jäsenet, jotka ovat olleet mukana vuodesta 1993 lähtien, saavat kaksinkertaiset eläkkeet.

9) Joka neljäs kreikkalainen työntekijä on valtion palkkalistoilla. Valtionyhtiöt ovat kuitenkin kaikki tappiollisia, ja valtion rautatieyhtiöllä OSE:lle on velkaa noin 11 miljardia euroa.

10) Kreikassa on yli 200 000 kotitaloutta, joita ei ole rekisteröity mihinkään. Verotuloja? Nolla!

11) Eräs verottajan "veropoliisi" näpsäisi itselleen kaksi miljoonaa euroa. Jopa munkit ovat sotkeutuneet verokikkailuun. Athos-vuorella on tehty laittomia maakauppoja.

12) Valtio takaa apteekkareille edelleen vähintään 35 prosentin voiton. Kreikassa on eniten apteekkeja Euroopassa, apteekki jokaista 1200:aa henkeä kohti.

13) Ateenan hienostokaupunginosassa jäi vastikään kiinni lääkäri, jonka tilillä oli 10 miljoonaa euroa, mutta joka oli ilmoittanut verottajalle vain 30 000 euroa.

14 ) Harmaan työn ja (arvonlisä)veronkierron vuoksi Kreikan verottajalta jää saamatta vuosittain arviolta 30 miljardia euroa.


Voisin lisätä tähän vielä muutaman yhtä törkeän faktan siitä miten roskamaa kreikka on huijannut pohjois-euroopan veronmaksajia EU:n ja pankkien avustuksella, mutta olette varmasti jo nekin kuulleet...

Ihmettelen vain miten tämä maa on voitu hyväksyä EU:n jäseneksi? Ja nyt on jo samanlainen roskamaa - kroatia - koputtamassa EU:n ovella ja kohta kerjäämässä verorahojamme. Sitten serbia, turkki, albania...
Ulos EU:sta ja äkkiä 21.7.2011 18:30

Anonyymi
Ihmettelen vain miten tämä maa on voitu hyväksyä EU:n jäseneksi?

Ihmettelen vain, miksi Suomi liittyi EUhun, vaikka hyvin oli tiedossa millaisia kumppaneita siellä on.
Nimetön 21.7.2011 18:35

Anonyymi
Tilitietojen vääristelystä palkitaan mahtaako antaa muille maille hyvän esimerkin!
Ville 21.7.2011 18:35

Anonyymi
Timo Zumba S tiesi tämän, vai tiesikö ?
Timo Zumba Soini 21.7.2011 18:43

Anonyymi
Eli saamme odottaa tätä hyvää bisnesksen tuottoa.Mutta mitenkäs tämä korkojen alennus vaikuttaa tähän tuottoon.
Nimetön 21.7.2011 18:52

Anonyymi
Ehkä on parempi, että EU puretaan Eta:ksi sitten rauhallisemmilla vesillä.
Nimetön 21.7.2011 18:52

Anonyymi
Kuka se nyt sanoikaan, että Suomi tienaa lainaamalla Kreikkaan......
.................... 21.7.2011 19:01

Anonyymi
Ja näitä me tuetaan Kreikassa.

1) 800 entistä poliitikkoa vaatii takautuvasti enemmän rahaa - noin 80 miljoonaa euroa.

2) Pääministerin työntekijät saavat edelleen 16 kuukausipalkkaa vuodessa.

3) Valtionyhtiöiden työntekijät saavat mm. bonukset täsmällisyydestä, käsienpesusta sekä työskentelystä 0-8 asteen lämpötiloissa. Jopa kopiokoneen käytöstä sai lisärahaa. Lisien avulla valtion virkamies saattoi nostaa 3908 euron peruspalkkaansa 8675 euroon.

4) Bussinkuljettajan virallinen työaika alkaa sopimuksen mukaan jo siitä, kun hän lähtee kotoa. Jopa moottorin lämmittelystä saa lisärahaa.

5) Veturinkuljettajan vapaapäivät lasketaan 28 tunnin mukaan 24:n sijasta.

6) Papit saavat joka jumalanpalveluksesta lisäpalkkaa.

7) Tietyissä valtionyhtiöissä, kuten öljy-yhtiö Hellenic Petroleumissa, maksetaan 18 kuukausipalkkaa vuodessa. Yövartija saattaa saada jopa 72 000 euroa. Lisäksi jokainen työntekijä saa viiden päivän luksusloman haluamassaan hotellissa. Konsernin työntekijät ansaitsevat saksalaiskollegoihinsa verrattuna 50 prosenttia enemmän.

8) Pitkäaikaisia korkean tason poliitikkoja on kreikkalaismedian mukaan hyvästelty eläkkeelle jopa 250 000 euron kultaisen kädenpuristuksen saattelemana. Parlamentin jäsenet, jotka ovat olleet mukana vuodesta 1993 lähtien, saavat kaksinkertaiset eläkkeet.

9) Joka neljäs kreikkalainen työntekijä on valtion palkkalistoilla. Valtionyhtiöt ovat kuitenkin kaikki tappiollisia, ja valtion rautatieyhtiöllä OSE:lle on velkaa noin 11 miljardia euroa.

10) Kreikassa on yli 200 000 kotitaloutta, joita ei ole rekisteröity mihinkään. Verotuloja? Nolla!

11) Eräs verottajan "veropoliisi" näpsäisi itselleen kaksi miljoonaa euroa. Jopa munkit ovat sotkeutuneet verokikkailuun. Athos-vuorella on tehty laittomia maakauppoja.

12) Valtio takaa apteekkareille edelleen vähintään 35 prosentin voiton. Kreikassa on eniten apteekkeja Euroopassa, apteekki jokaista 1200:aa henkeä kohti.

13) Ateenan hienostokaupunginosassa jäi vastikään kiinni lääkäri, jonka tilillä oli 10 miljoonaa euroa, mutta joka oli ilmoittanut verottajalle vain 30 000 euroa.

14 ) Harmaan työn ja (arvonlisä)veronkierron vuoksi Kreikan verottajalta jää saamatta vuosittain arviolta 30 miljardia euroa.



Erot Suomeen vain bussikuskien palkkauksessa siis?
Suomimeininkiä Kreik 21.7.2011 19:30
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä