IMF: Väitteet Kreikan epäonnistumisesta perättömiä

EPA
IMF: Väitteet Kreikan epäonnistumisesta perättömiä
IMF kiistää tiedot, joiden mukaan Kansainvälisen valuuttarahaston, Euroopan komission ja Euroopan keskuspankin muodostama troikka olisi todennut Kreikan jääneen kaikista sille asetetuista tavoitteista.
Reuters
29.5.2011 16:37
Kommentit 59

Kreikalta on edellytetty talousuudistuksia, jotta maalle voidaan myöntää uusi erä sovitusta 110 miljardin euron lainapaketista.

Kansainvälisen valuuttarahasto, Euroopan komissio ja Euroopan keskuspankki selvittävät parhaillaan, kuinka uudistukset etenevät.

Kreikkalainen tv-kanava Mega ja saksalaislehti Der Spiegel uutisoivat lauantaina troikan todenneen, ettei yksikään Kreikan taloudellisista tavoitteista ei täyttynyt.

IMF kiistää väitteet. Kreikka-tarkastus ei ole vielä edes valmis, IMF sanoo.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenPuttonen: Eurosta on mahdotonta erota (27.5.2011 12:17)
mainos

Kommentit (59)

Huono 0
kataisella on kakka housuissa kun suomalaiset suuttuu tuolle kusipäälle.
nassesetä on hyvin hyvin vihainen
Tarkastuksen tulokset tulevat olemaan poliittisesti "sopivat" -kuten olivat taannoiset pankkien stressitestin.

Lopputulos tiedetään...
"Meni kuin Strömsössä"
Jybbe
täytyy kyllä ihmetellä IMFn ja EKP talousnerojen yksinkertaista laskuoppia, jos laittaisivat yhtälöt uusiksi?

Son of Man
Imanuel
Suomi kokosi usean miljardin arvoiset emu-puskurit pahojen aikoje varalle euro-oloissa.

Nyt lienee pahat ajat. Miksei näitä emu-puskureita aseta esimerkiksi Porrugalin lainojen takuuksi? Miksi niistä ei voi lainata rahaa euro-kumppaneille vaan meidän tulee ottaa sitä varten uutta lainaa?

Vai onko niin, että koko puskuri-hanke oli huijausta, jolla ay-liike ja kansa nartattiin euron taakse? Ei kai ole niin, että puskurimiljardit ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen?
miljardien puhallus?
väärin tutkittu.euro pankkien varojen kotoutus on vielä kesken
jtgt
Konkurssi ja the end
mikseri.net/artists/?id=101176
lyy lyf lyg jl j jhhlg jy yf yf iu ut u jkkkg kg jjh jb kjb kjj bkjj bli hk k jyyfk g kugkj j k jkjj kjb noin katainen selittää kreikasta.
ei ota selvää
Jyrki antaa PAAVO madon äänestää ei
Haluttu lopputulos saadaan vaikka väärentämällä...
Koska tämä pyramidi huijaus päättyy..?
Sittenkö kun veronmaksaja on ryöstetty tyhjiin..?
matti
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

12:27OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949