Yle: Työeläkeyhtiöiden johtajat uskovat velkakriisin venyvän
Työeläkeyhtiöiden johtajat arvioivat, että myös sovittu Portugalin tukipaketti ostaa vain aikaa. Kriisimaiden lisäksi aikaa sopeutumiseen tarvitsevat myös pankit.Velkaantuneet valtiot tarvitsevat aikaa säästöjen toteuttamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen. Pankeille on puolestaan tarpeen pääomapohjan pönkittäminen, koska ne ovat lainanneet rahaa kriisimaille.
– Ostetaan aikaa Portugalin valtiolle toteuttaa toimenpiteitä. Ja sen lisäksi ostetaan aikaa pankeille pääomittaa lisää itseään, arvioi tukipakettia Eläke-Fennian johtaja Eeva Grannenfelt Ylen uutisille.
Myös Varman varatoimitusjohtaja Risto Murto uskoo velkakriisin vielä jatkuvan.
– Kriisi valitettavasti jatkuu. Kriisi on ohi vasta sen jälkeen, kun alijäämiä on oikeasti saatu leikattua ja taloudet ovat oienneet.
Murto pitää merkitykseltään pienenä Suomen ajamaa lisäystä euroryhmän lausuntoon. Sen mukaan Portugali käynnistää vapaaehtoisuuteen perustuvat neuvottelut yksityissijoittajien kanssa näiden pysymisestä maassa.
– Tällaista mainintaa on joskus aikaisemmin käytetty, mutta erilaisessa tilanteessa. Portugalin rahoitus on rakennettu sillä tavalla, että tuon tyyppisellä lausahduksella voi konkreettisesti olla itse asiassa aika pieni merkitys, Murto sanoo.
– Se on toive eikä sitova. Siten sen merkitys on sijoittajan näkökulmasta vähäinen, sanoo puolestaan Grannenfelt.












