Kirjaudu ▼
 

Autotehtaille tuotantokatkoksia Japanin tuhon takia

Autoteollisuus myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa kärsii Japanin maanjäristystuhojen vaikutuksista, Göteborgs-Posten kertoo.
Taloussanomat
22.3.2011 08:10
5

Yhä useampi autonvalmistaja kertoo tuotantonsa olevan uhattuna Japanin luonnonkatastrofin takia. Japanissa tehtaita on jo suljettu, mutta tuotannon keskeyttäminen uhkaa myös eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia tehtaita.

Esimerkiksi Volvolla on ruotsalaisen Göteborgs-Postenin mukaan Japanissa kolmisenkymmentä komponenttitoimittajaa, joiden osat vastaavat noin kymmentä prosenttia göteborgilaislähtöisen Volvon ajoneuvojen arvosta.

Lehti kertoo, että Volvo on varoittanut henkilökuntaansa mahdollisesta osapulasta ja sen aiheuttamasta tuotannon keskeytymisestä. Opel keskeyttää tuotannon eräillä tehtaillaan Saksassa ja Espanjassa ainakin joinakin päivinä tällä viikolla.

Pulaa on erityisesti elektroniikkakomponenteista.

Autoalan julkaisu Automotive News puolestaan kertoo, että Yhdysvalloissa General Motors joutuu keskeyttämään avolava-autojensa tuotannon Shreveportissa. Lehden mukaan myös Toyota ja Subaru ovat hidastaneet tuotantoaan Pohjois-Amerikassa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mitä te autolla teette kun teillä ei ole pian bensiiniä eikä öljyä.
Amr Moussa pitää siitä huolen että tarvitaan rahaa öljyyn.
Kävelkää. 22.3.2011 8:44

Anonyymi
Onneksi tilasin maasturileksukseni ajoissa.


Arvoisa nimim. "Tänään ajoon"; Todellakin, voit onnitella itseäsi mainiosta ajoituksesta, eipä tarvitse huolehtia enää näistä todella tärkeistä asioista. Rämpikööt nyt siellä säteilyn seassa kun sinne saarelleen ovat halunneet asumaan.

Ihmetytää muuten, ettei media ole huomannut, elintarvikeiden ja meriveden säteilyarvoista kertoessaan, että radioaktiivinen säteily ei ymmärrä asettua vain meille sopiviin kohteisiin (kuten japanilaisten omat elintarvikkeet tms.), vaan saattaapi ymmärtämättömyyttään tarttua mihin tahaansa; Satamassa seisoviin laivoihin ja niiden henkilöautokuormaan.......... OHO !
one comment 22.3.2011 8:45

Anonyymi
Japanista ei eurooppalaisiin Toyotoihin tule montakaan osaa. Säteily ei siten ole ongelma. Osat sijoittuvat vieläpä matkustajatilan ulkopuolelelle.

Ruoka menee yleensä ihmisen sisälle, tuossa on suuri ero.

Molempia tuotteita aletaan mittaamaan joten no problem nyt eikä se ole sitä tulevaisuudessakaan.
Nimetön 22.3.2011 9:24

Anonyymi
Nyt ÄKKIÄ autokauppaan. On oikea hetki ostaa uusi auto ennen kuin hinnat nousevat kuten asuntojen. Ethän jää junasta???
Autosijoittaja 22.3.2011 9:49

Anonyymi
Onneksi tilasin maasturileksukseni ajoissa.


Kadut kaupungin ovatkin siinä kunnossa. Onneksi et tilannut traktorivolvoa
Autosijoittaja 22.3.2011 9:50
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä