Kiinan pääministeri: Hintojen nousu uhka yhteiskunnan vakaudelle

Wenin kommentit heijastavat kommunistipuolueen johdon huolta asuntojen ja ruuan hintojen koskevasta julkisesta valituksesta. Pääministeri ei kuitenkaan antanut esimerkkejä siitä, kuinka yhteiskunnan vakaus on järkkynyt hinnannousun takia.
Wenin mukaan inflaatio pystytään hillitsemään Kiinan laajojen viljavarastojen ja ulkomaisten valuuttavarantojen ansiosta.
– Puolue ja hallitus ovat aina pitäneet prioriteettina hintojen pitämistä kohtuullisen vakaalla tasolla, Wen sanoi nettikeskustelussa. Hän puhui nettifoorumilla Kiinan vuotuisen parlamentin kokoontumisen alla.
Inflaatioprosentti Kiinassa oli tammikuussa pienempi kuin ennustettu. Inflaatio jäi 4,9 prosenttiin viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Ruoan hinta kuitenkin nousi 10,3 prosenttia.
Wenin mukaan Kiinan johto on myös päättänyt rankaista vallan väärinkäyttöä. Valta on hänen mukaansa keskittynyt liian harvoille.
Pekingissä nähtiin viime sunnuntaina satojen ihmisten protesteja.











