Kirjaudu ▼
 

Irlantilaisministeri: Pankkituki on selviö

Outi Järvinen / Lehtikuva
Irlantilaisministeri: Pankkituki on selviö
Irlannin valtiovarainministeri Brian Lenihan pitää selvänä, että maan pankit tarvitsevat ulkopuolista apua.
Taloussanomat-Bloomberg
19.11.2010 07:30
56

Irlannin yleisradioyhtiö RTE:lle antamassaan haastattelussa valtiovarainministeri Brian Lenihan myönsi, että maan keskuspankin pääjohtaja Patrick Honohan ”saattaa olla oikeassa” arvioissaan pankkiavun suuruudesta.

Honohan on ennakoinut, että Euroopan Unionin ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tuki nousee kymmeniin miljardeihin euroihin.

Lenihanin mukaan varsinaista summaa ei ole vielä neuvoteltu. Lenihan esiintyi RTE:llä torstaina.

Aiemmin päivällä Lenihan totesi, että Irlanti on valmistautunut pyytämään apua pankeilleen. Hän piti ”toivottavana lopputuloksena” sitä, että Irlanti saisi sopimuksen pääomatuesta, jota ei kuitenkaan tarvitsisi välttämättä hyödyntää.  

Keskuspankkiiri Honohan on ennakoinut, että tukilainasta maksettava korko liikkuu lähellä viittä prosenttia.

∇ Mainos ∇
Yritykset RTE
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (56)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Irlantilaisministeri: Pankkituki on selviö


Vai niin? Hanat kiinni valehtelevilta pummeilta.
No freeriders! 19.11.2010 7:40

Anonyymi
Irlannin pankit saivat stressitesteissä puhtaa paperit. Espanjalaisista pankeista 5 reputti testit.

Jos testeissä paljastui puhtoisesta Irlannista 100 miljardin kupru niin mikähän mahtaa olla totuus Espanjan pankeista?
Nimetön 19.11.2010 7:46

Anonyymi
Pöh, nyt meni se huumoriarvokin sitten pois siitä, kun nämä irkkuministerit kilpaa alleviivasivat, että kaikki on kunnossa kesään asti.

No, jahka tässä päästään eteenpäin niin Euroopan suurin työnantaja on kohta EKP tuhatpäisellä kirjanpitäjäarmeijallaan. Eiköhän sitä hupia saa siitä sitten, kun lueskelee heidän tilastoimia lukuja.
Sähköasentaja 19.11.2010 7:46

Anonyymi
Suomen ja euroopan parhaat ja kykypuolueet saavat tällaista aikaan ja työläiset maksavat.
Toiminnassa työväestön rahastamiseksi voi havaita selvää tarkoitushakuisuutta.
Tällainen meno ei muutu, jos edelleen äänestetään kepua ja kokoomusta.
Eliitin oikeudenmuka 19.11.2010 7:47

Anonyymi
Jahas. Ulvonta tulee senkun yltymään. "Laina tai lama."

Jos vastustatte menetätte työpaikkanne ja esikoisenne lähetetään suolakaivoksiin.
Irakissa on joukkotu 19.11.2010 7:48

Anonyymi
Tämä on nyt meidän talvisota.
Hakkaa päälle! tsek 19.11.2010 7:50

Anonyymi
Heinäluoma sanoi eilen selväjärkisesti mitenkä valtiovarainministerillä on aikomus toimia.Suomessa Jyrkin johdolla aloitetaan lainoitus Irlannille.Veronmaksajien rahaa virtaa Irlannin pankeille.Samalla Euroopan pankit Saksa Britania Ranska vetävät sijoituksensa ja riskit pois
Nimetön 19.11.2010 7:50

Anonyymi
Eilen suomessa asuva Irlantilainen kertoi kuinka asuntokupla poksahti Irlannissa.500000 e maksaneesta asunnosta ei saa enää 250000 tuhatta euroakaan.
Perhe lähtenyt maasta velat niskassa kun ei ole töitä.Veivät asunnon avaimet pankille.
Suomalainen tuulipukukansa HERÄTYS!
Nimetön 19.11.2010 7:59

Anonyymi
Tämä on nyt meidän talvisota.

Jyrki joukkojen vetäjänä heh heh
Nimetön 19.11.2010 8:01

Anonyymi
"Samalla Euroopan pankit Saksa Britania Ranska vetävät sijoituksensa ja riskit pois"

Ei tässä näin käy. Kun tarpeeksi huolella euromaat käydään läpi siellä hännän päässä ovatkin sitten Ranska ja Saksa. Ja vasta sitten ollaan ihmeissä kun näiden maiden pankkeja ja suursijoittajia aletaan pelastaa veronmaksajien rahoilla. Kreikka, Irlanti, Portugali ovat nyt vaan pelastusjonon alku, hännän päässä ovat nämä suuret maat. Kyllä tässä vielä saadaan kestää aika pitkä aika kunnes kaikki pankit ja suursijoittajat on pelastettu.
tää on vasta alkusoi 19.11.2010 8:01
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä