Fedin Evans: Markkinoilla on liikaa rahaa
Evansin mukaan on selvää, ettei pitkään jatkunut elvyttäminen syytämällä rahaa markkinoille ole onnistunut. Talousjärjestö OECD ennustaa Yhdysvaltain työttömyyden nousevan tänä vuonna 9,7 prosenttiin. Samaan aikaan inflaatio mataa prosentin tuntumassa.
Ratkaisuksi Evans ehdottaa inflaatiotavoitteiden nostamista yli hintavakauden kannalta suotuisan tason . Mikäli tavoite kerrottaisiin selkeästi ja inflaatiovapaata politiikkaa noudatettaisiin vain rajattu aika, saattaisi inflaatio nousta nykyiseltä vaarallisen alhaiselta tasoltaan.
– Näkemykseni on, että Yhdysvaltojen talous on pudonnut todelliseen likviditeettiansaan, Evans sanoi lauantaina Bostonissa järjestetyssä talousvaikuttajien tapaamisessa Hän painotti ratkaisujen kiireellisyyttä.
Evansin lausunnot heijastelevat joidenkin Yhdysvaltain elvytyspolitiikan kriitikkojen pelkoja maan vajoamisesta deflaatioon.
– Keinot deflaation ehkäisemiseksi voivat tulla paljon halvemmiksi kuin yritykset nousta pois deflaatiosta, joka on tullut todeksi, keskuspankin Bostonin aluepankin johtaja Eric Rosengren sanoi Bostonissa.

















Kommentit (49)
Fiatvelkataalaponzin iso rommaus on väistämätön.
Pankkeja on pelastettu niin jotta hippulat on vinkuneet.
Vaikka olisikin, niin on muistettava, että deflaatio on vaarattomampi ilmiö kuin inflaatio, koska siihen liittyy negatiivinen, itseä vaimentava takaisinkytkentä, kun taas inflaatiossa (ja velkaelvytyksessä) on useita positiivisia, itseä vahvistavia takaisinkytkentöjä. Deflaatiosta siis pääsee helposti eroon, jos poliittista tahtoa on, mutta käsistä ryöstäytyneestä inflaatiosta taas on vaikea päästä irti.
Yhdysvaltain todellisia ongelmia ovat velkaongelma ja kasvava työttömyys yhdistettynä huonoon sosiaaliturvaan ja valtavaan yksityishenkilöillä olevien aseiden määrään.