Nousevien talouksien kuluttajat velkaantuvat huippuvauhtia

Nousevien talouksien kuluttajat velkaantuvat huippuvauhtia
Länsimaissa varoitellaan niin kotitalouksien kuin valtioidenkin velkaantumisesta. Samaan aikaan Kiinan, Intian, Brasilian ja Venäjän talouden porskuttavat ja laina maistuu kuluttajille. Lyhyellä aikavälillä lainanotto luultavasti näkyy yksityisen kulutuksen kasvuna, Wall Street Journal kirjoittaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
9.10.2010 16:46
Kommentit 46

Kansainväliset vertailuluvut osoittavat, että yksittäinen kuluttaja ei pelkää velkaa kehittyvissä talouksissa, Wall Street Journal kirjoittaa.

Talouden konsulttipalveluja tarjoavan Lafferty Groupin tutkimuksen mukaan esimerkiksi Kiinan luottokorttivelan määrä kasvoi viime vuonna 17,1 prosenttia edellisvuodesta.

Brasiliassa korttivelkaa otettiin liki 29 prosenttia enemmän. Yhteensä BRIC-maiden, eli Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän kuluttajilla on korttivelkaa 143 miljardia dollaria.

Summa kalpenee yhä Yhdysvaltojen 849 miljardin korttivelan rinnalla. Ero on kuitenkin kaventunut, sillä viime vuonna Yhdysvalloissa luottokorttivelat vähentyivät 8,7 prosenttia edellisvuodesta.

Luottokorttivelat ovat vain osa kotitalouksien velkaantumista, joka muun muassa Suomessa on edelleen nousussa. Suomessa asuntokunnilla oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna viisi prosenttia enemmän velkaa kuin edellisvuonna.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lyhyellä aikavälillä kehittyvien maiden kuluttajien velkaantuminen voi vauhdittaa maailmantalouden elpymistä.

Pitkään on manailtu, miten riippuvainen maailmantalous on yhdysvaltalaisten kulutuksesta. Vielä tällä hetkellä kehittyvissä maissa säästetään enemmän kuin velkaannutaan, mutta Lafferty Groupin tutkimus vihjaa tilanteen olevan muuttumassa.

Lisääntyvä velkaantuminen muualla tarkoittaa hyvin todennäköisesti myös lisääntyvää kuluttamista, mikä auttaa pitämään talouden pyörät pyörimässä.

Lisää Aiheesta
UutinenKasvumaita ei pysäytä mikään (17.11.2011 11:24)
UutinenVelkaloukku napsahti jo kiinni (6.10.2010 07:02)
Uutinen"Tämä on valuuttasotaa" (29.9.2010 07:03)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (46)

Huono 0
Hieno apinoiden planeetta, jossa ei omista aikaisemmista, eikä muidenkaan tekemistä virheistä koskaan opita. Odotan niin innolla, kun suomimuulikin tajuaa vetäneensä itsensä hirteen ostelemalla ties mitä turhaa ja ylihintaista-velaksi tietenkin.
Just niin
Nousevien talouksien kuluttajat velkaantuvat huippuvauhtia

Eli toisin sanoen "nousu" rakentuu ihan tyhjän päälle.
Asioita seurannut
Velka on varallisuuden velipoika mutta sitä ei
pidä päästää liiaksi nenille hyppimään...
otto-poika
Mitä valtio edellä sitä kansa perässä.
Lainaa niinpaljon kuin ikinä sitä saa
Huono 1
Summa kalpenee yhä Yhdysvaltojen 849 miljardin korttivelan rinnalla. Ero on kuitenkin kaventunut, sillä viime vuonna Yhdysvalloissa luottokorttivelat vähentyivät 8,7 prosenttia edellisvuodesta. Jaa oisko vain köyhyys lisääntynyt ja kortti leikattu poikki?! Kortillahan moni maksaa tänä päivänä,lasku tulee jälkikäteen...
Suomi on kehitysmaa tasolla. Älkää nyt luulko että velalla saatte asiat paremmiksi, tämä koskee vain nousevia maita.
ei koske Suomea
Huono 1
Ikivelka, sekä yrittämisen tukahduttava byrokratia kuuluu nykyiseen, mahtavaan ansaintalogiikkaan. Hyppää kyytiin, oravanpyörä odottaa!
Korkoa korolle
Velka on ystävämme. Se auttaa pitämään talouden pyörät pyörimässä ja luo vaurautta kaikille.
Huono 3
Ihmiset elävät kuluista ja se saa ihmiset velkaantumaan, koska hinnat nousevat kulujen myötä.
Kohta suurin osa kansasta on ulosottoviranomaisten asiakkaita. Sitten ei kannatakkaan tienata tonnia enempää kuukaudessa. Vapaa-aikaa on ja maailma pelastuu.
Ekoteko
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949