Yhdysvaltain valtiovarainministeri: Kauppasotaa ei tule
Yhdysvaltalaispäättäjät ovat vaatineet äänekkäästi kiinalaisia vahvistamaan valuuttaansa juania. Kuluneella viikolla Yhdysvaltain edustajainhuone päätti laista, joka sallii yhtiöitä anoa tullia kiinalaisille tuontituotteille. Tullilla kompensoidaan heikon juanin aiheuttamia vaikutuksia amerikkalaisyhtiölle.
Kiinalaisten lisäksi moni maa on tehnyt toimia valuuttansa vahvistumisen estämiseksi, muun muassa Japani. Toimet ovat nostaneet esiin puheet valuuttasodasta. Esimerkiksi Brasilian talousministeri Guido Mantega varoitti uhasta tällä viikolla. Ylivahvan valuutan kanssa painiva Brasilia harkitsee korkeampaa veroa maahan virtaavalle pääomalle.
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Timothy Geithner tyynnyttelee pelkoja. Geithner sanoi Washingtonissa pidetyssä konferenssissa, että jännitteet Kiinan valuutan juanin kanssa eivät johda suurempiin konflikteihin.
– Meillä ei tule olemaan valuuttasotaa, Geithner sanoi konferenssissa.
Uhkaa valuuttasodastakin on Geithnerin mukaan liioiteltu. Tosin hän paljasti, että ei oikein tiedä, mitä valuuttasota tarkoittaa.
Geithnerin mielestä kiinalaisten moittiminen ei ole aivan oikeudenmukaista, sillä onhan maa antanut juanin vahvistuakin. Juan on vahvistunut selvästi nopeammin nyt kuin esimerkiksi vuosien 2005 ja 2008 välisenä aikana.
– Jos tämä jatkuu, se tekee selvän materiaalisen eron heidän taloudelleen ja meidän taloudellemme tavalla, joka meidän mielestämme on tärkeää.

















Kommentit (21)
Sama koskee tulevaa superlamaa ja romahdustakin.
se tarkoittaa.Kiinalaiset on sitä käyneet
jo muutaman vuoden meillä hoksottimet hukassa.
Markkinataloudessa käytetään retorisena keinona ja manipuloinnissa juuri käänteis- eli kaksoispuhetta.
Jotkut sanat hävitetään kokonaan, kuten köyhäkin on vain hyvinvointivajeinen jne.
Aikana jolloin se on täydessä käynnissä.
Hulvatonta jos mikä !
Taitaa olla taaskin joku Jonkun golfkaveri, kuten Suomessakin...
Jos teollisuuden sijoittumista seurataan
niin vaikea löytää enää tuotetta jossa ei olisi kiinalaisia komponentteja.
Kelluva valuutta yleensä ilmaisee sen talouden kilpailukyvyn jos sitä ei manipuloida.
Kauppasotaa käydään ilmeisesti koko ajan.
Temppuilu valuuttakursseilla on juuri sitä sotaa.
USA tosin tulee pärjäämään siinä hyvin, onhan heillä valtionvelkaakin vain 15.000 miljardia dollaria.
Fakta on että suurin osa myydystä kulutustavarasta on jossain muualla kuin USAssa valmistettua, joten elvytysrahoistakin suuri osa meni Kiinaan.
Ongelma on globalisaatio. Kuljettaminen on niin paljon halvempaa ja helpompaa verrattuna vaikka Suuren Laman (Great Depression) aikaan, koska silloin elvytystä pystyttiin tekemään. Suurin osa peruskulutustavarasta tehtiin USAssa. Joten tänä päivänä elvytys ei toimi, ellei samaan aikaan nosta tariffeja suojaksi. Elvytys ei auta jos suurin osa siitä karkaa pois kiertämästä taloudessa, juuri niinkuin jenkeissä on tapahtunut.
Sama ongelma Suomessa, meillä elvytys työllisti mahtavasti virolaisia ja puolalaisia työntekijöitä.
Elvytysrahoille pitäisi laittaa tiukka korvamerkki että ainoastaan toimintaan mikä perustuu 100% kotimaiseen työvoimaan sekä materiaaliin (järki käteen tietysti, jos jotain ei vaan saa suomalaisena tai jokseenkin kohtuuhintaisen niin sitten ei). Tämä sen vuoksi että ulkomainen työvoima ei tietyin ehdoin maksa veroja tänne. Joten miksi heillä olisi mitää oikeutta päästä käsiksi valtion tukiin?
Tosin kaiken tämän on mahdollistanut Uusliberalismi. Se maaginen talousdoktriini, jonka pitäisi johtaa maanpäälliseen taivaaseen. Ainakin jos monilta republikaaneilta ja kokoomuslaisilta kysytään. Vapaat markkinat nääs tietävät parhaiten miten asiat nojaavat. Eikö niin?
Ainoa harmi on siinä että rahamassat ahneuksissaan pakenevat kaikennäköistä sosiaalista tasa-arvoa sekä minimaalisia veronkorotuksia.
Ja kysymys vielä niille ketkä ovat oikeasti rikkaita (jos löytyy): Kuinka monta kertaa olet sijoittanut startup-yrityksiin tai muihin kotimaisiin yrityksiin. Huom. perusosakkeiden osto pörssistä ei ole sijoittamista. Ainoastaan osakeanteihin sijoittaminen on oikeaa sijoittamista.
Tällä pyrin todistamaan sitä faktaa etteivät rikkaat sijoita kotimaahan rahaa, eli jos heidän verojaan lasketaan niin samalla tavalla kiinaan, brasiliaan ja intiaan ne rahat menevät. Suurpääoma ei nääs tunne isänmaata.
Koska epäilen, että esim. Hartwallit eivät kirjoittele näille palstoille, totean heidän puolestaan, että vahvistivat tässä lamassa ainakin Cramon taloutta merkittävissä määrin suunnatulla annilla ja hybridilainalla.
Hybridilainoja (lainoja, joita yritys ei voi maksaa takaisin ennen kuin tietyt taloudelliset tulokset on saavutettu) suunnattiin myös paljon muille yritysten omistajille. Muistaakseni ainakin Trainers House, Componenenta, Capman, Finnlines, Ponsse ja suurimpana Finnair kävivät omistajiensa kukkaroilla viime vuonna tai tänä vuonna.
Aikana jolloin se on täydessä käynnissä.
Hulvatonta jos mikä !
Nooh, tämä on varsin tyypillistä amerikkalaisille poliitikoille ja heidän tiedottamiselleen. Sanotaan yhtä, mutta käytännössä tehdään aivan päinvastaista!
Esimerkiksi Vietnamin sodassa USA ehti olla mukana vuosikausia, kymmenien tuhansien sotilaiden voimalla, vaikka virallisesti antoi ymmärtää ettei sillä ole mitään sotilaallista tekemistä tuon konfliktin kanssa.
Kurioisiteettina todettakoon, että Lauri Törnikin joutui käyttämään ruotsalaisvalmisteista asetta, jotta mahdollisen vangiksi joutumisen yhteydessä häntä ei pystyttäisi yhdistämään USA:n sotavoimiin. USA kun ei virallisesti ollut siihen aikaan (1960-luvun alussa) sodassa mukana.