IMF: Maailmantalous hiljalleen parantumassa

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n John Lipsky sanoo maailman talouden olevan hiljalleen palautumassa finanssikriisistä.
Reuters
5.9.2010 09:21
Kommentit 33

Maailmantalous on nousemassa hiljalleen taantumasta. Näin arvioi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ensimmäinen varapääjohtaja John Lipsky.

Etelä-Koreassa G20-valmistelukokouksessa puhunut Lipsky kuitenkin varoittaa, että riskit jatkuavat yhä.

– Tottakai on olemassa riskejä ja haasteita, mutta asiat näyttävät liikkuvan eteenpäin enemmän tai vähemmän ennusteiden mukaisesti, Lipsky sanoi.

Lipsky väläytti myös, että G20-maat ovat edenneet neuvotteluissaan IMF:n hallituksen kokoonpanon muokkaamiseksi. Yhdysvallat, EU ja kehittyvät taloudet ovat käyneet vuosia vääntöä siitä, mikä minkäkin ryhmittymän valta-asetelma järjestössä on. IMF:n ja maailman kauppajärjestön WTO:n äänimäärät perustuvat maan talouden kokoon eikä sen väkimäärään.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (33)

Huono 0
Buhahahahahaaaa!!!!! Ja kyllähän miehen nimikin (Huulitaivas) jo kertoo, mistä on kyse.
Huuliveikko vauhdissa
USA yrittää epätoivoisesti saada sodan syttymään, ja sitä kautta taloutensa nousuun. Viikottaiset sotaharjoitukset Pohjois-Korean provosoimiseksi sekä Hölmölän Kokoomuspoliitikoille annettu käsky vähätellä Venäjää saattavat tuottaakin vielä ison sodan. Ja nyt Ameriikan isot pojat käskivät Viron Mart Laaria vähättelemään Venäjän sotavoimia. Eihän noissa Laarin ja kokkaripellejen lausunoissa ole mitään järkeä, eikä ennen kukaan olisi tuollaisia lausunut. Nyt on vaan pakko provosoida kaikin mahdollisin tavoin. Jenkkien totaalinen romahdus on lähellä, mutta saavatko he kolmannen maailmansodan syttymään ennen sitä?
Nähkää iso kuva
Huono 0
Yhdysvallat, EU ja kehittyvät taloudet ovat käyneet vuosia vääntöä siitä...

Ilmeisesti toimittaja tarkoittaa, etteivät USA ja EU ole kehittyviä talouksia?
aapeli
Huono 1
Kehittyvät taloudet = kehitysmaat, kuten Kiina, Intia, Venäjä jne... näissä tarvitaan lännessä valmistettuja hyödykkeitä vielä todella pitkään ja eliitti vetää hillot itselleen eikä valtio kykene keräämään veroja...
Jack
Huono 1
USA yrittää epätoivoisesti saada sodan syttymään, ja sitä kautta taloutensa nousuun. Viikottaiset sotaharjoitukset Pohjois-Korean provosoimiseksi sekä Hölmölän Kokoomuspoliitikoille annettu käsky vähätellä Venäjää saattavat tuottaakin vielä ison sodan. Ja nyt Ameriikan isot pojat käskivät Viron Mart Laaria vähättelemään Venäjän sotavoimia. Eihän noissa Laarin ja kokkaripellejen lausunoissa ole mitään järkeä, eikä ennen kukaan olisi tuollaisia lausunut. Nyt on vaan pakko provosoida kaikin mahdollisin tavoin. Jenkkien totaalinen romahdus on lähellä, mutta saavatko he kolmannen maailmansodan syttymään ennen sitä?

USA army on Yhdysvaltojen suurin työllistävä taho ja kansatulo.
Sotialjuntta
Kehittyvät taloudet = kehitysmaat, kuten Kiina, Intia, Venäjä jne... näissä tarvitaan lännessä valmistettuja hyödykkeitä vielä todella pitkään ja eliitti vetää hillot itselleen eikä valtio kykene keräämään veroja...

Milloin olet viimeksi nähnyt Made In USA?
minä vain kysyn
Huono 2
Väärin parannuttu. Kauheeta, eikö maailma suostunutkaan pysähtymään, vaikka mä niin halusin? Olis niin paljon helpompaa, jos olis joku jakamassa osattoman tuskaa. Tän täytyy olla valhetta ja ropagandaa. Kyl nyt vähintään joku sota syttyy ja pelastaa mut muiden menestymiseltä.
karavaani kulkee ja rommarit haukkuu
Huono 0
Milloin olet viimeksi nähnyt Made In USA?

Brändihinnoitelluissa kitaroissa ja muissa soittotamineissa näkee edelleen, Jenkkilä kun on populaarimusiikin ainoa suurvalta. 15 v vanhassa veneen kaikuluotaimessa. 40 v vanhassa henkilövaa'assa.
Tokai player
Huono 1
Väärin parannuttu. Kauheeta, eikö maailma suostunutkaan pysähtymään, vaikka mä niin halusin? Olis niin paljon helpompaa, jos olis joku jakamassa osattoman tuskaa. Tän täytyy olla valhetta ja ropagandaa. Kyl nyt vähintään joku sota syttyy ja pelastaa mut muiden menestymiseltä.

Ja taas yksi liian kalliilla ostanut.
Huono 1
Joka päivä "nautimme" USA;n tuotannosta katsoessamme elokuvia tai sarjoja. Samoin tietokoneen ruutua töllöttäessä Microsoftin tai Googlen logot viestivät USA:n ylivaltaa palvelujen viennissä.
T.J.T.V
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:18OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949