Espanja sai puhtia talouteensa
Espanjan bruttokansantuote kasvoi toisella neljänneksellä 0,2 prosenttia edelliseen neljännekseen nähden. Viime vuoden vertailujaksosta kansantuote supistui saman verran. Tiedot käyvät ilmi maan tilastokeskuksen tänään julkaisemista tiedoista.
Lukemat jäivät hieman odotuksia heikommiksi. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin keräämien ennusteiden perusteella odottaneet kansantuotteen kasvavan 0,3 prosenttia vuosineljännestasolla ja supistuvan 0,1 prosenttia vuodentakaisesta.
Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Espanjan bruttokansantuote kasvoi 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Viime vuodesta talous supistui 1,3 prosenttia.
Espanjan talous on nousemassa pahimmasta kuopasta 60 vuoteen. Noususta huolimatta kovimmat budjetin kiristykset kolmeen vuosikymmeneen, veronkorotukset ja elvytystoimien lopettaminen saattavat uhata elpymistä. Toisen neljänneksen aikana työttömyysaste nousi 20 prosenttiin.
Espanjan valtiovarainministeriö ennustaa maan talouden supistuvan tänä vuonna 0,3 prosenttia ja kääntyvän ensi vuonna 1,3 prosentin kasvuun.
















Kommentit (12)
Etelän kerran annettuja ei edes voi verrata näihin ikuisiin palkkiovirkoihin joista jäädään isoille eläkkeille.
Kokoomuksen ja kepulien konnagalleria on kylllä jo maailmanennätystasoa rakennekorruptiossa.
samaan aikaan 20%:n Mahtavaa
Suomessa on tehty juuri toisinpäin.
Bruttokansantutoe junnaa paikoillaan, työttömyys on 20%, valtion elvytys vähenee, verotus kiristyy jne.
Velkaa Espanja kyllä saa markkinoilta lisää ongelmitta.
Taisi vain luvata, mutta voihan se toteutuakin (ei reaalimaailmassa kuitenkaan?).
Suomessa varjellaan kokoomuksen äänestäjäkuntaa ja BKT-kasvua lisäämällä valtion palkkamenoja .
Virkamiesten palkat ovat nousseet kokoomuksen ollessa vallassa lähemmäs 20%!
Odotetaan pari kuukautta ja sitten ...
Taisi vain luvata, mutta voihan se toteutuakin (ei reaalimaailmassa kuitenkaan?).
Suomessa varjellaan kokoomuksen äänestäjäkuntaa ja BKT-kasvua lisäämällä valtion palkkamenoja .
Virkamiesten palkat ovat nousseet kokoomuksen ollessa vallassa lähemmäs 20%!"
Espanjassa palkanalennukset toteutuivat heti. On paljon tuttuja virkamiehina ja esim. Tammikuu 2011 on suurimmalle osalle palkaton. Lisaksi kaikkien verotusta ansioista on kiristetty toistaiseksi.