Britannia ansainnut miljardeja pankkiavulla

Bloomberg News
Britannia ansainnut miljardeja pankkiavulla
Britannian hallitus on tehnyt tähän mennessä noin kolmen miljardin euron tilin ostamillaan Royal Bank of Scotlandin osakkeilla. Finanssikriisin aikaan osana pankkien elvytystä ostetut osakkeet ovat sittemmin nousseet ja myös pankki palannut voitolliseksi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
6.8.2010 12:17
Kommentit 10

Britannian suurin valtio-omisteinen lainanantaja Royal Bank of Scotland (RBS) nousi ensi kertaa voitolliseksi sitten vuoden 2007. Parantunut tulos johtui luottotappioiden pienenemisestä.

Tammi-kesäkuun nettotulos oli yhdeksän miljoonaa puntaa (10,9 miljoonaa euroa) plussan puolella. Vielä viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla pankki teki reilun miljardin punnan tappiot.

Britannian hallitus on tähän mennessä netonnut sijoituksellaan RBS:iin noin kolme miljardia puntaa (3,6 miljardia euroa). Finanssikriisin jäljiltä hallituksella on hallussaan 83 prosenttia RBS:n osakkeista. Hallitus ei ole luvannut myydä osakkeitaan ennen ensi vuotta. 

RBS:n ensimmäisen vuosipuoliskon tulos ylitti analyytikoiden odotukset selvästi. Uutistoimisto Bloombergin keräämä analyytikkoennuste ennakoi keskimäärin 47 miljoonan punnan (57 miljoonan euron) tappioita. 

Pankin toimitusjohtajan Stephen Hesterin mukaan toipuminen tulee olemaan pankille yhä jatkuva ja pitkä prosessi. Hester kertoo, että työtä on edessä vielä paljon.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenUusi lama uhkaa Britanniaa (24.8.2010 13:46)
KolumniPalkkioiden palautusviikot (12.3.2010 07:29)
YrityksetRBS
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Jep, näin siis ulkomailla.

Mutta meillä Suomessa menetellään toisin. Meillähän valtio antaa pankeille rahaa vastikkeetta, jolloin hyöty valuu kokonaisuudessaan pankeille.

Veronmaksajat joutuvat siis kustantamaan koko lystin saamatta itse minkäänlaista hyötyä.
Asioita seurannut
Meillä hommat hoitaa Mr. Käteinen, ei siinä pikkurahoille takuita tarvita, rahaa löytyy.
Eläkelläinen
Huono 7
Suomi ei euro- maana voi itse saattaa kuinka toimii. Toisin on briteillä, jotka ovat säilyttäneet oikeutensa päättää omista asioistaan.
Ja miksi ei toimittu vastaavalla tavalla Suomessa 90-luvun alussa kun täällä oli samanlainen pankkikriisi ?

Ai niin. Täällähän on veronmaksajien piikki vapaasti auki näissä tilanteissa...
Hölmölandian veronmaksaja
Huono 5
Jep, näin siis ulkomailla. Mutta meillä Suomessa menetellään toisin. Meillähän valtio antaa pankeille rahaa vastikkeetta, jolloin hyöty valuu kokonaisuudessaan pankeille. Veronmaksajat joutuvat siis kustantamaan koko lystin saamatta itse minkäänlaista hyötyä.

Voisitko vähän täsmentää mistä puhut? Kaksikymmentä vuotta vanhoista asioistako?

Onko valituksesi aihe tällä kertaa se, että Pohjoismaiden pankit (Islantia lukuunottamatta) olivat niin terveet, että valtiot eivät ole päässeet hyötymään niiden ahdingosta?

Hyvää päivää. Tälläkerralla "Asioita seurannut" ylitti itsensä.
T.J.T.V
Huono 1
TOVERI KAPITALISMIA PARHAIMMILLAAN.
Voitot yksityistetään ja tappiot kansallistetaan.
Huono 3
Jep, näin siis ulkomailla. Mutta meillä Suomessa menetellään toisin. Meillähän valtio antaa pankeille rahaa vastikkeetta, jolloin hyöty valuu kokonaisuudessaan pankeille. Veronmaksajat joutuvat siis kustantamaan koko lystin saamatta itse minkäänlaista hyötyä.

Voisitko vähän täsmentää mistä puhut? Kaksikymmentä vuotta vanhoista asioistako?

Onko valituksesi aihe tällä kertaa se, että Pohjoismaiden pankit (Islantia lukuunottamatta) olivat niin terveet, että valtiot eivät ole päässeet hyötymään niiden ahdingosta?

Hyvää päivää. Tälläkerralla "Asioita seurannut" ylitti itsensä.

VELKAPONZIPYRAMIDIHUIJAUS on suoranainen petos, asioita seurannut on täysin oikeassa.

Velkaponzipyramidihuijaus.
Huono 0
Nämä ovat pikkuhiluja. Suuret setelit tulevat Kataisen kertoman mukaan Kreikka-lainoista, tämä teoria ennen maksua.

Lahjoituksen jälkeen, kun mitään ei ollut enää tehtävissä, ilmoitti voittojen olevan pienen riskin takana.

Vakuuksista tiesi kertoa etteivät olleet mahdollisia. Tämä risupaketin isä ei ollut todellisuudessa edes kysynyt niistä neuvotteluissa yhtään mitään, tai pitäisikö sanoa, älynnyt kysyä.

Hyvin on onnistunut hävittämään lainamiljardit Kreikkoihin, risupaketteihin, maa -ja metsätalouteen, virkamiehiin ja uusiosuomalaisiin.

Velanmaksajat löytyvät sitten ei näistä tulonsiirroista hyötyneistä veronmaksajista.
Talonmies
Huono 0
Eihän täällä kohta ole enää suomalaisia liikepankkeja, ellei tuo Nalle sitten osta koko Nordeaa.
90-luvun lama hoidettiin tökerösti.Jokainen kyllä tietää sen miksi.

Suomi on myyty ulkomaille ja yritykset ovat myöskin siirtyneet sinne.Vanhanen kävi avaamassa Intiassa lei kaulallaan Nokian 600 euron insinööripajan ja kehtasipa vielä iloitakkin siitä.
porvari puri omaan nilkkaan
Huono 0
Jep, näin siis ulkomailla.

Mutta meillä Suomessa menetellään toisin. Meillähän valtio antaa pankeille rahaa vastikkeetta, jolloin hyöty valuu kokonaisuudessaan pankeille.
Tarkoittanet pankkien johtoryhmille missä istuu poliitikkoja, sekä pankit omistaville rahasuvuille joilla jo ennestään on valtionkassasta kahmuttua rahaa.
Skuuuu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Milano
Pilvistä, ja poutaa 23
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949