Kuuba ui öljymarkkinoille

Kuuba ui öljymarkkinoille
Öljynporaus Kuuban aluevesillä saattaa alkaa ensi vuonna. Yhdysvaltain kauppasaartama valtio on solminut poraussopimuksen pääosin eurooppalaisen öljy-yhtymän kanssa. Koeporauksiin käytettävä öljylautta valmistunee Kiinassa tänä vuonna.
Reuters
31.7.2010 12:22
Kommentit 17

Kiinalaisen Saipem-yhtiön rakentama öljynporauslautta Scarabeo 9 valmistunee tämän vuoden puolella. Sen odotetaan saapuvan Kuubaan kahden kuukauden matkan jälkeen ensi vuoden alussa.

Kuuba on solminut poraussopimuksen espanjalaisen öljyjätti Repsolin johtaman öljy-yhtymän kanssa. Repsol on toistaiseksi ainoa yhtiö, joka on etsinyt öljyä Kuuban aluevesillä.

Scarabao 9 -lauttaa aiotaan käyttää koeporauksiin, joiden toivotaan antavan lisätietoa Meksikonlahden Kuuban aluevesillä uinuvista öljyvaroista.

Kuuba on arvioinut, että sen rannikkoalueilla on öljyä noin 20 miljardia barrelia. Yhdysvaltain viranomaiset ovat arvioineet barrellien määräksi 4,6 miljardia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Öljynporaus kommunistisen Kuuban aluevesillä on pitkään ollut vaikeaa Yhdysvaltain kauppasaarron vuoksi. Suurin osa merellä tapahtuvan öljyporauksen tekniikasta on ollut yhdysvaltalaisten yritysten hallussa.

Viisi vuosikymmentä viileitä suhteita ei ole estänyt Kuubaa toivottamasta yhdysvaltalaisia öljy-yhtiöitä tervetulleeksi aluevesilleen. Toistaiseksi sopimuksia on kuitenkin solmittu ainoastaan Eurooppalaisten, Aasialaisten ja Etelä-Amerikkalaisten öljy-yhtiöiden kanssa.

Lisää Aiheesta
UutinenMilloin öljy loppuu? (5.4.2011 10:04)
UutinenIsrael etsii tietä kaasumarkkinoille (31.12.2010 14:32)
UutinenEcuador painoi öljy-yhtiöt polvilleen (21.11.2010 19:56)
UutinenMeksikonlahdella räjähti taas (2.9.2010 19:37)
UutinenRaakaöljyn hinta suuntasi ylös (9.8.2010 20:01)
UutinenNeste Oil vajosi pahasti (29.7.2010 10:46)
UutinenShell jatkaa paisumistaan (29.7.2010 12:12)
KolumniIrakin öljystä vaietaan yhä (23.7.2010 07:00)
UutinenÖljyn hinta kääntynyt nousuun (19.7.2010 20:02)
YrityksetRepsol
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Jos öljyä löytyy, niin samalla paljastuu salaisuus Kuuban kammottavista maailmaa uhkaavista hirviöaseista.

Kuka ehtii pelastamaan maailman Kuubalta?
Talonmies
Huono 7
Ketä se KUUBA nyt uhkaa?
Olexä sekaisin? Talonmies!
Huono 1
Hienoa että kuuba pääsee taas jaloilleen tuosta saartokurimuksesta, tulee lisää kilpailua öljystä ja markkinat vahvistuu.


Muuttuu maailman painopiste velasta realitalouteen, hienoa, työllä ei velalla.

Velkavaltiot tappaa itse itsensä ja velkoja on kommunisti.
Huono 1
Eivät myy Kuubalaiset öljyään impperialisteille.

Vallankumous tai kuolema![/b]
Jack
Ketä se KUUBA nyt uhkaa?

Taidat olla vähän naiivi? Ketä Irak tai Iran uhkaa? Siis ihan oikeasti? Ei ketään, tekaistuilla terrori-iskuilla saatiin hyvä syy hyökätä irakiin, öljyä ryöstämään. Ja Aleksanteri Stupid se jaksaa olla jenkkien puolella, typerys.
Huono 0
Eivät myy Kuubalaiset öljyään impperialisteille.

Vallankumous tai kuolema!

NO NO. noista ei kumpikaan pidä paikkaansa.

Latinalaisen amerikan kauppa-alue alpa on se jonne öljyä myydään ja kiinaan. Ilman mitään sotia ja kuelemia.

Lukoil.
Huono 8
onko kuuba karibiaa, josta voi löytyä browmn eiku fraymary hylkyäjä (ei hylkeitä???) taika taiga duu shampanjaa scool eiku skool, taikka spanish hope eiku hopea taikka kultsi eiku kulta eiku kulitca taika tykkejä taikka taikka taikka
rööberry
Huono 2
Ketä se KUUBA nyt uhkaa?

Taidat olla vähän naiivi? Ketä Irak tai Iran uhkaa? Siis ihan oikeasti? Ei ketään, tekaistuilla terrori-iskuilla saatiin hyvä syy hyökätä irakiin, öljyä ryöstämään. Ja Aleksanteri Stupid se jaksaa olla jenkkien puolella, typerys.

Tarkoitin kyllä kommentin 1 kirjoittajaa eli talonmiestä, minä tiedän missä mennään ja olen asiaan kyllä perehtynyt että kiitos kovasti kannustuksesta.
EN OLE IMPERIALISTI ENKÄ FASISTI. OLEN REALISTI.
Huono 0
Eivät myy Kuubalaiset öljyään impperialisteille.

Vallankumous tai kuolema!

NO NO. noista ei kumpikaan pidä paikkaansa.

Latinalaisen amerikan kauppa-alue alpa on se jonne öljyä myydään ja kiinaan. Ilman mitään sotia ja kuolemia.

Korjaus: latinalaisen amerikan yhteiskauppa-alue on nimeltään mercosur ei alpa kuten kirjoitin.
Lukoil.
Huono 4
Laatulautta, maailman huipulta, seuraava possahtaja.
Blow Up
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -3
Tokio
Pilvistä, ja poutaa 8
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

02:18OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,77-0,24 %-0,04

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949