Japani vaatii selitystä kuumenevista iPodeista
Japanin kauppaministeriön mukaan Applen Japanin toimipisteellä on elokuun 4. päivään asti aikaa selittää, mikä on aiheuttanut kuumentumisen ja mitä yhtiö on tehnyt ongelman poistamiseksi.
Taloudesta, kaupasta ja teollisuudesta vastaavan ministeriön lehdistöedustajan Seiji Shimagamin mukaan Japanissa on raportoitu yhteensä 27 tapausta, joissa musiikkisoitin on ylikuumentunut.
Ministeriön mukaan se on pyytänyt Applelta selvitystä tapauksista jo useaan otteeseen. Ministeriö väläyttää myös mahdollisuutta viasta kärsivien tuotteiden vetämiseen markkinoilta.
Applen mukaan ongelma koskee yhden akkuvalmistajan tuotteilla varustettua erää iPod nano -soittimista.
– Suhtaudumme erittäin vakavasti ministeriön kirjeeseen, joka käsittelee ensimmäisen sukupolven iPad nanoja. Työskentelemme yhdessä vastataksemme heidän huoliinsa, yhtiö sanoi.
Applen musiikkisoittimien ongelmat ovat olleet tapetilla Japanissa jo aiemmin.
Maaliskuussa 2008 samainen japanilaisministeriö arvioi ylikuumentumisongelman johtuvan soittimen litium-ioni-akuista.
Tuolloin ministeriö arvioi, että kyseistä iPod-mallia tuotiin maahan 425 000 kappaletta syyskuun 2005 ja syyskuun 2006 välisenä aikana.
Musiikin soittamiseen painottuneiden iPod-laitteiden merkitys Applen tulokselle on vähentynyt sitä mukaan, kun yhtiön kännyköiden myynti on kasvanut.
Huhti–kesäkuussa Apple myi kaikkiaan 9,4 miljoonaa iPodia, mikä on kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.



















Kommentit (12)
Paloi pilalle, olis luultavasti syttynyt palamaan jos en olisi huomannut.
Apple on joo virheetön laite just joo...
Valittajien määrä ei korreloi sitä, kuinka moni laite on oikeasti viallinen.
Vrt. uusi iPhone jossa on tiedossa oleva antennivika, eli oikeasti 100% on viallisia.
Valittajia on silti alle 1%.