MM-voitto ei pelasta Espanjan taloutta
Espanjan voitolla jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa voi olla vähäistä positiivista vaikutusta maan talouteen, arvioi tutkimusjohtaja Markku Kotilainen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta. Todellisen taloudellisen voittopotin korjaa kuitenkin kisajärjestäjänä toiminut Etelä-Afrikka.
– Voitto on pieni positiivinen elementti, mutta en näe kovin isoa vaikutusta, Kotilainen summaa.
Ekonomistit Euroopassa ovat ennakoineet merkittävääkin taloudellista kasvua MM-kisan voittajalle.
– Nouseminen maailmanmestariksi saa aikaan hyvän kollektiivisen tunnelman, mikä johtaa kasvavaan yksityiseen kulutukseen. Se puolestaan voi antaa taloudelle 0,25–0,50 prosenttiyksikön positiivisen vaikutuksen, hollantilaisen ING-pankin pääjohtaja Jan Hommen arvioi uutistoimisto Bloombergille viime viikolla.
Etlan Kotilaisenkin mukaan MM-voitto on psykologinen tekijä, joka vaikuttaa positiivisesti ihmisten optimismiin ja käyttäytymiseen. Hän arvioi kotimaisen kulutuksen voivan lisääntyä. Voitolla on myös positiivista imagoarvoa. Tästä tosin valmiiksi tunnettu turistimaa ei juuri hyödy.
MM-voitto on kaiken kaikkiaan kuitenkin pieni tekijä Espanjan talouden kannalta. Euroopan taloudet ovat elpymään päin, jolloin talous saattaa kasvaa muutenkin. Toisaalta voittohuuman vaikutusta himmentävät yleinen talouden epävarmuus, Euroopan maiden velkakriisi ja Espanjan omat paineet tasapainottaa talouttaan.
Näyttääkin siltä, että taloudellisesti kannattavampaa on olla kisajärjestäjänä. Järjestelyihin uppoaa useampikin lantti, mutta olennaista on kulujen ja tuottojen tasapaino.
– Etelä-Afrikalle järjestelyllä on ollut positiivinen kysyntävaikutus. Maassa on ollut paljon ulkomaisia työntekijöitä, kun kotimaan työvoima ei ole riittänyt. Etelä-Afrikassa on hyvä hyötysuhde, summaa Kotilainen. Lisäksi järjestäjälle imagovaikutus on Espanjaa merkittävämpi.
– Turistimaana Etelä-Afrikka on marginaalisempi kuin Espanja. Lisäksi on pelkoa turvallisuudesta. Kisajärjestelyt ovat kuitenkin antaneet positiivisia merkkejä ulospäin.
Liialliseen optimismiin Kotilainen ei näe syytä. Niin voiton kuin onnistuneen kisajärjestelynkin vaikutukset jäävät hänen mukaansa kestoltaan lyhyiksi.

















Kommentit (17)
Espanjalaisille voitolla voi olla psykolooginen vaikutus ja johtaa siten pois lamasta ihan samallalailla kuin jääkiekon mestaruus nosti suomalaisten mielialan tekemiseen eikä murehtimiseen.