OECD: "Miljoonat vaarassa pudota työmarkkinoilta"

Kuvankäsittely Arijukka Turtiainen
OECD: "Miljoonat vaarassa pudota työmarkkinoilta"
Teollisuusmaiden työttömyys kohosi kevään lopuksi ennätyslukemiin, varoittaa talousjärjestö OECD:n tuore raportti. Finanssikriisi söi työmarkkinoilta 17 miljoonaa työpaikkaa, joiden palauttaminen on maille haaste numero yksi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
7.7.2010 15:21
Kommentit 57

Teollisuusmaiden työttömyys kohosi toukokuussa 8,6 prosenttiin, selviää OECD:n tuoreesta työllisyysraportista. Talousjärjestön mukaan työllistämisen tulisi olla sen jokaisen jäsenmaan päätavoite.

– Vaikka merkkejä talouden elpymisestä onkin monissa maissa, riskinä on, että miljoonat ihmiset menettävät kosketuksensa työmarkkinoihin. Näin suuresta työttömyydestä ei saa tulla uutta normaalitilaa, OECD:n pääsihteeri Angel Gurría sanoi raportin julkistamistilaisuudessa Pariisissa tiedotteen mukaan.

Jotta finanssikriisiä edeltäneeseen työllisyystilanteeseen päästäisiin, teollisuusmaiden olisi luotava noin 17 miljoonaa työpaikkaa.

Tarve vaihtelee suuresti maasta toiseen. Yhdysvalloissa vaje on liki kymmenen miljoonaa, kun taas Irlanti tarvitsisi liki 320 000 työpaikkaa. Espanjassa finanssikriisin arvioidaan olevan taustalla joka viidennen työpaikan menetyksessä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhteensä OECD:n jäsenmaissa oli toukokuussa noin 47 miljoonaa työtöntä. Raportin mukaan todellinen työttömien ja vajaatyöllistettyjen luku nousee peräti 80 miljoonaan. Mukaan lasketaan ne, jotka ovat luovuttaneet työnhaussa tai työskentelevät sekalaisissa osa-aikatöissä, vaikka haluaisivat kokoaikatyöhön.

Talousjärjestö OECD jäsenmaita ovat Suomen lisäksi muun muassa Saksa, Ranska ja Britannia sekä Yhdysvallat, Japani, Australia ja Etelä-Korea. Yhteensä järjestöön kuuluu 31 teollisuusmaata.

Lisää Aiheesta
UutinenOECD: Talous toipuukin hitaammin (9.9.2010 12:43)
UutinenSaksan työttömyys jatkoi laskuaan (31.8.2010 11:44)
Uutinen"Työttömyys ei enää lisäänny" (22.6.2010 13:27)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (57)

Huono 0
Koskee myös "lottovoitto" Suomea.
jykä
Työvoimapula uhkaa Suomea sekä Eurooppaa!
moniosaaja
Mitä järkeä on yleensäkin koko työnteossa? Mä olen alle 40-vuotias mies ja olen pretty much finaalissa suhteessa nk. oravanpyöräelämään. Toisin sanoen alan kikkailemaan ilman työtä -- mehän tosiasiallisesti elämme hyvinvointivaltiossa.

Työ ei voi olla statussymboli, sosiaalisen kanssakäymisen voi tyydyttää kivemminkin; työkavereita ja pomoja etc. ei voi valita, omat frendit pystyy.
*Downshifting*
Ihminen ei ole kone, jota voi heitellä ensin istuttaen yhteen yhteisöön ja sitten potkujen kautta repien pois yhteisöstä ja taas ujuttaa pakolla toiseen uuteen keinotekoiseen yhteisöön ja taas repiä pois yhteisöstä antamalla potkut.

Valitettavasti kapitalismi kohtelee ihmisiä kuin koneita ja tulokset nähdään ja sitten rommaa oikein kunnolla.

Ikinä aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ihmistä ei ole revitty juuriltaan ja pois yhteisöstään yhtä paljon ja tehokkaasti kuin nykypäivänä kapitalismin toimesta. Ennen elämä oli ehkä fyysisesti raskasta, mutta jonkinlaista pysyvyyttä edistivät kyläyhteisöt, jotka pysyivät ympärillä antamassa tukea. Nykyään pysyvyyttä ei ole enää missään perheet hajoavat, ihmisiä heitellään työnperässä ympärimaata kuin räsynukkea, epätoivoissaan ihmiset yrittävät tarrautua viimeiseen yhteisöön joka heillä on eli työpaikan sellaiseen, mutta sieltäkin monet heitetään kuin käytetyt rukkaset pois vaikka he olisivat tehteen parhaansa ja kaikkensa voidakseen pysyä osana yhteisöä.

Lopulta jäljellä on vain kasa ihmisraunioita ja kunnolla rommaava kapitalistinen talous.
Tulevaisuuden kuva
Antaa suurten ikäluokkien kontata polvet verellä ja nähdä kuolemasta unta vielä 2 vuotta. Sitten kun ne nostaa kädet pystyyn niin me muutkin nostamme. Se oli niinkuin siinä.
Hyvää yötä ja huomenta
Ompa upeaa, että OECD kantaa huolta työttömistä ihmisistä! On myös hienoa, että OECD on oikein laskenut, kuinka monen miljoonan työpaikan vaje milläkin maalla on!

Entä miten asiaa voitaisiin OECD:n mielestä korjata? Tietenkin vyönkiristyksellä, vähentämällä julkisia työpaikkoja. Lisäksi eläkeikää on nostettava, jotta ikääntyneet pysyisivät töissä ja nuorille avautuisi entistä vähemmän työpaikkoja. Työttömyyskorvauksia pitää myös leikata, koska työttömät ovat pinnareita ja työttöminä vain laiskuuttaan.

OECD ei ole ainostaan rikkaiden maiden vaan ennen muuta rikkaiden ihmisten ja rahamaailman etujärjestö. Järjestön huoli työttömistä on läpeensä tekopyhää, koska OECD:n suosituksilla luodaan tietoisesti työttömyyttä.
Alapahka
Ei koske Suomea.

Meillä massatyöttömyys on valinta.
Milton Friedmanin oppien mukaan
Tuli vaan mieleen että mitenköhän tulevaisuudessa eläkkeet ja muut palvelut maksetaan.
Taitaa suuret ikäluokat olla kymmenen vuoden päästä ikävässä tilanteessa.
Minä en maksa
Kehity, sopeudu, paranna, mukaudu!

Maailma muuttuu, pitää muuttua mukana.
Vielä riittää virtaa
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949