Tässä ovat räikeimmät poliitikkopalkat
Poliitikkojen palkoista saadaan Suomessakin helposti aikaan kohu. Viimeksi puhuttiin entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) palkasta, joka nousee tämän siirtyessä Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi.
Suomi on kuitenkin vielä kaukana tilanteesta, johon Kenian pääministeri Raila Odinga oli joutua, kun maan parlamentti ehdotti hänelle palkkaa, joka olisi ollut yli 240 kertaa maan henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen suuruinen. Samalla parlamentti kohotti omia palkkojaan neljänneksellä.
Tieto käy ilmi talouslehti The Economistin verkkosivuillaan julkaisemista laskelmista.
Nykyisistä valtionjohtajista Singaporen pääministeri Lee Hsien Loong nauttii tässä suhteessa parasta palkkaa. Hänen hieman vajaa 2,2 miljoonan dollarin vuosiansionsa ylittävät keskimääräisen bkt:n yli 40 kertaisesti.
The Economistin laskelmat eivät kuitenkaan ota huomioon poliitikkojen kulukorvauksia. Niinpä Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman 400 000 dollarin vuosipalkka tuntuu vaatimattomalta. Se jääkin alle 10-kertaiseksi maan henkeä kohden laskettuun bkt:een verrattuna.
Mutta entäpä Matti Vanhanen?
Taloussanomien laskujen mukaan noin 13 000 euron kuukausipalkkaa nauttineen Vanhasen tulot olivat noin 5,6-kertaiset verrattuna maamme vuoden 2008 henkeä kohden laskettuun bruttokansantuotteeseen. Se puolestaan oli noin 34 430 dollaria ostovoimakorjattuna.
Näillä ansioilla Suomen pääministeri pääsee samalle tasolle Britannian ja Taiwanin johtajien kanssa.

















Kommentit (22)
Nytkin hallituksessa on Stubbeli, jota ei ole koskaan eduskuntaan valittukkaan.
kannattaisi tutkia veroparatiisien listoja...varmasti löytyy monien poliitikkojen nimiä..mutta kukapa tutkisi kun virkamiehet yhtä mätiä suomessa
Hmmm.. No ei nyt muistu mieleen mitään...
Tai no joo aikamoisia sotkuja ja juoruja.
Aika kallista kansalle. Jos olis tulosjohtamisesta
kyse niin Vanhasen tulot olis 0e
Suomalainen työmies ei ole palkkaansa ansainnut, sillä päissään hän sutta ja sekundaa valmistaa.
Ei ole syytä maksaa kenellekään valtion tai kunnan virkamiehelle yli 6000 euron palkkoja. Talouden tervehdyttäminen voidaankin aloittaa siitä, että julkisen sektorin korkeapalkkaisimpien kesälomat lyhennetään samalle tasolle kuin yksityissektorilla. Jos valittavat, niin ainahan voivat hakeutua yksityiselle.
Älä nyt. Armosta kuutosen lyhyestä matematiikasta saanut on kansan suosikki seuraavaksi pääministeriksi.
Kun tuollainen hölmöläinen pääsee puikkoihin niin siinä pakkohuutokauppavasara paukkuu asuntomarkkinoilla.