Luksushotelli vauhdittaa Cadillacin myyntiä
Yhdysvaltalaiselle nuorisolle Cadillac ei merkitse luksusta. Autovalmistaja General Motorsin mukaan mielikuvaan on tultava muutos. GM:n toimitusjohtajan Ed Whitacren mielestä Cadillacin on palveltava asiakkaitaan paremmin.
Kesäkuun alussa Whitacre läksytti Cadillacin myyntihenkilöstöä olan takaa, kun toimitusjohtaja kertoi Cadillacia ostamassa olleesta ystävästään. Ystävä oli joutunut pulaan, kun koeajon aikana koe-Cadillacista oli loppunut polttoaine.
Läksytys oli osa GM:n johdon yritystä saada Cadillacin myyntihenkilöstöä herätettyä, sillä automerkin myynti on madellut pahasti viime vuosina. Vuonna 1998 Cadillac oli Yhdysvalloissa eniten myyty luksusautomerkki. Sen jälkeen ykkössijoja merkille ei ole herunut.
Viime vuonna GM teetti luksustuotteita tutkivalla tutkimusyhtiöllä selvityksen luksusautojen ostajista. Tulokset olivat synkkää luettavaa Cadillacille. Vain kolmasosa tutkimukseen osallistuneista, rikkaista amerikkalaisista piti Cadillacia hintansa arvoisena.
Tutkimusyhtiö J.D. Power & Associates puolestaan sai omassa tutkimuksessaan selville, että keskiverto Cadillacin ostaja on 62 vuotias ja ansaitsee "vaatimattomat" 129 656 dollaria vuodessa. Esimerkiksi BMW:n ja Mercedes Benzin ostajat ovat huomattavasti nuorempia ja varakkaampia.
Ritzin
myyntiopit Cadillacille
Nyt GM haluaa Cadillac nousevan taas arvostettujen automerkkien joukkoon. Siksi yhtiö on palkannut luksushotelliketju Ritzin myyntivalmentajia opastamaan Cadillacien myyjiä. Ritzin väki yrittää auttaa Cadillac-myyjiä muodostamaan asiakkailleen yhtenäisen ostokokemuksen, joka olisi samanlainen ympäri Yhdysvaltoja.
Yhteistyö on jo poikinut taskukokoisen ohjakirjan, joka sisältää ohjeita asiakkaiden kohtelemiseen. Kirjanen on jaettu kaikille Cadillacin myyjille. Samanlainen ohjekirja on käytössä Ritzin hotelleissa ja Ritzin työntekijöiden on noudatettava ohjeita tarkasti.












