Kirjaudu ▼
 

Kreikkalainen uskoo yhä joukkovoimaan

Kreikkalainen uskoo yhä joukkovoimaan
Yli puolet kreikkalaisista kannattaa uusia protesteja ja mielenosoituksia hallituksen rajua kulukuuria vastaan. Samaan aikaan sijoittajat seuraavat Ateenan katuja herkeämättä. Jatkuvat lakot ja poliittinen levottomuus kannustavat vetämään loputkin rahat pois Kreikasta.
Bloomberg - Reuters
9.5.2010 12:36
28

Mielipidemittausjärjestö Public Issuen Kathimerini-lehdelle tekemän kyselyn mukaan 68 prosenttia kreikkalaisista kannattaa protestien ja lakkojen lisäämistä vastalauseena EU:n tukemalle hallituksen rajulle säästöohjelmalle.

Myös Kappa Research -yhtiön Vima-lehdelle tekemässä kyselyssä yli 53 prosenttia vastaajista oli uusien mielenilmausten takana. Halu nousta itse barrikaadeille on pienempi, mutta silti 39 prosenttia Public Issuen kyselyyn vastanneista olisi henkilökohtaisesti valmis lähtemään kaduille.

Kappa Researchin kysely tehtiin 6.5. torstaina vain päivä sen jälkeen, kun kolme ihmistä kuoli Ateenan mellakoissa. Public Issuen kysely tehtiin ennen kuolemaan johtaneita mellakoita.

Toistuvat mielenilmaukset ja ulkomainen painostus säästötoimiin ovat myös horjuttaneet kreikkalaisten päättäväisyyttä. Tutkimusyhtiö ALCOn Proto Thema-lehdelle 5.5.-7.5. tekemässä kyselyssä 54 prosenttia kreikkalaisista hyväksyi säästöohjelman ja sen vastineeksi saatavat tukilainat. ALCOn kyselyssä 33 prosenttia vastusti säästötoimia.

Sijoittajat ovat seuranneet tarkkaan kreikkalaisten mielipiteitä ja toimia Ateenassa ja muualla Kreikan kaupungeissa. Sijoittajien huolena on, että poliittinen levottomuus estää hallituksen toiminnan ja säästöohjelman läpiviennin. Se saattaisi syöstä Kreikan syvään ja pitkään lamaan.    

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (28)


Anonyymi
Krhm... Yhdysvalloilla on 13 triljoonaa velkaa.
mikolla meni biljoon 9.5.2010 13:55

Anonyymi
Krhm... Yhdysvalloilla on 13 triljoonaa velkaa.


Jenkkilän "trillion" = on meikäläisten biljoona.
Sähköasentaja 9.5.2010 14:02

Anonyymi
siis nuo luvut ovat biljoonia ja miljardeja, eivät edes miljoonia joka sekin on iso määrä rahaa ,no nyt kysymys mitä noilla rahoilla on ostettu tai mihin ne laitettu ? no on korjattu teitä ,pidetty kunnossa sairaanhoito,koulut,kunnat ja kaupungit,armeija ,rakennettu asuntoja ,virastoja yms. mitä vielä jäi pois?


Valitettavasti tuolla "rahalla" ei ole tehty mitään näistä. Velat on synnytetty pankkijärjestelmässä jossa uusiraha luodaan järjestelmään aina korolla.
10.5.2010 European b 9.5.2010 14:22

Anonyymi
Joukkovoima on kommunusmia. Suomessa pitäisi järjestää päinvastainen mellakka julkisen sektorin karsimiseksi. En nyt puhu lääkäreistä tai opettajista vaan siitä virkamiesjengistä, joka pyörittelee papereita ja on kansalaisten ja yrittäjien pahin vihollinen.


Eli kun EK yhdessä joukossa koodinoidusti suunnittelee uusia tapoja "saada työvoimakustannuksia alas" niin se on sitten ok.
Nimetön 9.5.2010 14:23

Anonyymi
Eduskunnan edessä on tiistaina kello 18 pientä näytöstä Suomen vellihousuille, että täältäkin pesee ja linkoaa, jos tarvitaan. Nyt on viimeinen varoitus lähdössä. Eduskunnan on syytä noudattaa lakia ja tekemiään sopimuksia, tai lain unohtaa moni muukin.
Markkaa ei devalvoid 9.5.2010 14:30

Anonyymi
Jos kreikkalaisille ei pikku hiljaa ala maistua työnteko velkojen lyhentämiseksi, niin EU:n pitänee perustaa ja siirtää kohteeseen Kreikan Pelastusarmeija!
Nimetön 9.5.2010 14:34

Anonyymi
Olen hyvin koulutettu ja hyvä työntekijä. Minulla on hyvä työkokemus, mutta nyt teen kouluttanattomien töitä.
Suomi tappaa motivaa 9.5.2010 14:46

Anonyymi
Kreikka ei pelkästään ole taloudellinen veka ongelma.
Kreikka on yhteiskunnalinen ja poliittinen ongelma.

Velka ongelma ja levottomuudet pahentavat tilannetta ja vyön kiristys lisää kommunistien kannatusta. Se ajaa ihmiset mekkaloimaan kaduille.

Tämä puolestaan pahentaa Kreikan tilannetta, sillä
sijoittajat karttavat epävakautta ja levottomuuksia.
Jos tämä jatkuu kauan ja hallitus menettää otteensa, sotilasjuntta ottaa taas Kreikassa vallan.
Ennustaja Ensio 9.5.2010 15:12

Anonyymi
Ei se välttämättä ole hullu, joka velkaa ottaa, vaan se joka sen myöntää. Tässä rakennetaan nyt ennen näkemättömän suurta eurooppalaisten pankkien tukiohjelmaa. Varmaan on niinkin, että eurooppalaiset pankit ovat jälleenrahoittaneet Kreikalle myönnetyt luotot myös osittain suomalaisten pankkien avulla, joten suomalaisten pankkien todelliset riskit eivät ole vielä realisoituneet - eivätkä pääsekään realisoitumaan, jos tämä tukipaketti lähtee liikkeelle.
Taas maksetaan pankk 9.5.2010 15:32

Anonyymi
Olen hyvin koulutettu ja hyvä työntekijä. Minulla on hyvä työkokemus, mutta nyt teen kouluttanattomien töitä.


Muuten sama juttu, mutta ei ole sitäkään työtä.
satojen hakemusten k 9.5.2010 17:12
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä