Kreikkalainen uskoo yhä joukkovoimaan
Mielipidemittausjärjestö Public Issuen Kathimerini-lehdelle tekemän kyselyn mukaan 68 prosenttia kreikkalaisista kannattaa protestien ja lakkojen lisäämistä vastalauseena EU:n tukemalle hallituksen rajulle säästöohjelmalle.
Myös Kappa Research -yhtiön Vima-lehdelle tekemässä kyselyssä yli 53 prosenttia vastaajista oli uusien mielenilmausten takana. Halu nousta itse barrikaadeille on pienempi, mutta silti 39 prosenttia Public Issuen kyselyyn vastanneista olisi henkilökohtaisesti valmis lähtemään kaduille.
Kappa Researchin kysely tehtiin 6.5. torstaina vain päivä sen jälkeen, kun kolme ihmistä kuoli Ateenan mellakoissa. Public Issuen kysely tehtiin ennen kuolemaan johtaneita mellakoita.
Toistuvat mielenilmaukset ja ulkomainen painostus säästötoimiin ovat myös horjuttaneet kreikkalaisten päättäväisyyttä. Tutkimusyhtiö ALCOn Proto Thema-lehdelle 5.5.-7.5. tekemässä kyselyssä 54 prosenttia kreikkalaisista hyväksyi säästöohjelman ja sen vastineeksi saatavat tukilainat. ALCOn kyselyssä 33 prosenttia vastusti säästötoimia.
Sijoittajat ovat seuranneet tarkkaan kreikkalaisten mielipiteitä ja toimia Ateenassa ja muualla Kreikan kaupungeissa. Sijoittajien huolena on, että poliittinen levottomuus estää hallituksen toiminnan ja säästöohjelman läpiviennin. Se saattaisi syöstä Kreikan syvään ja pitkään lamaan.

















Kommentit (29)
Suomen kansahan on jo alistettu, murrettu ja vielä lihotettukin teollisuuseineksillä, eikä Suomen kansasta siis enää koskaan ole mitään harmia valtaapitäville.
Jo ala-asteella on suomalaisen päähän istutettu ajatuksia siitä, kuinka laitonta tuollainen mellakointi on, eikä ollenkaan hyvätapaista. Hikikin sinä voi tulla.
Kreikassa miehillä näkyy vielä kunto olevan tallella, mutta odottakaas vaan, kun Länsimafia velkarahoineen tuloo...
Suomalaisista on koulutettu jo yksilöitä.
Kansaa on jo ku..tettu tarpeeksi velkojen määristä, kun velan todelliset lukemat on maissa lähes 10 kertaiset kerrottuihin lukuihin nähden.
Tästä suosta ei ihan heti noustakkaan.
20. USA: ulkomainen bruttovelka $13.67 biljoonaa (2009 Q3)
19. Australia: $891.26 miljardia (2009 Q2)
18. Unkari: $231.33 miljardia (2009 Q2)
17. Italia: $2.71 biljoonaa (2009 Q3)
16. Kreikka: $594.60 miljardia (2009 Q3) (Huom. tilikikkailu ei vielä ollut paljastunut tuolloin)
15. Espanja: $2.53 biljoonaa (2009 Q3)
14. Saksa: $5.33 biljoonaa (2009 Q3)
13. Suomi: $376.8 miljardia (2009 Q3)
12. Norja: $577.80 miljardia (2009 Q3)
11. Hong Kong: $659.27 miljardia (2009 Q3)
10. Portugali: $538.1 miljardia (2009 Q3)
9. Ranska: $5.22 biljoonaa (2009 Q3)
8. Itävalta: $869.13 miljardia (2009 Q3)
7. Ruotsi: $916.42 miljardia (2009 Q3)
6. Tanska: $627.6 miljardia (2009 Q3)
5. Belgia: $1.32 biljoonaa (2009 Q3)
4. Sveitsi: $1.23 biljoonaa (2009 Q3)
3. Hollanti: $2.58 biljoonaa (2009 Q3)
2. Iso-Britannia: $9.26 biljoonaa (2009 Q3)
1. Irlanti: $2.39 biljoonaa (2009 Q3)
Eikös Suomi maksa vuokraa omista moottoriteistä?
Kansaa on jo ku..tettu tarpeeksi velkojen määristä, kun velan todelliset lukemat on maissa lähes 10 kertaiset kerrottuihin lukuihin nähden.
Tästä suosta ei ihan heti noustakkaan.
20. USA: ulkomainen bruttovelka $13.67 biljoonaa (2009 Q3)
19. Australia: $891.26 miljardia (2009 Q2)
18. Unkari: $231.33 miljardia (2009 Q2)
17. Italia: $2.71 biljoonaa (2009 Q3)
16. Kreikka: $594.60 miljardia (2009 Q3) (Huom. tilikikkailu ei vielä ollut paljastunut tuolloin)
15. Espanja: $2.53 biljoonaa (2009 Q3)
14. Saksa: $5.33 biljoonaa (2009 Q3)
13. Suomi: $376.8 miljardia (2009 Q3)
12. Norja: $577.80 miljardia (2009 Q3)
11. Hong Kong: $659.27 miljardia (2009 Q3)
10. Portugali: $538.1 miljardia (2009 Q3)
9. Ranska: $5.22 biljoonaa (2009 Q3)
8. Itävalta: $869.13 miljardia (2009 Q3)
7. Ruotsi: $916.42 miljardia (2009 Q3)
6. Tanska: $627.6 miljardia (2009 Q3)
5. Belgia: $1.32 biljoonaa (2009 Q3)
4. Sveitsi: $1.23 biljoonaa (2009 Q3)
3. Hollanti: $2.58 biljoonaa (2009 Q3)
2. Iso-Britannia: $9.26 biljoonaa (2009 Q3)
1. Irlanti: $2.39 biljoonaa (2009 Q3)
Mikko1976
Mikko1976! Paljonkos ulkomaalaiset ovat Suomalaisille velkaa?